On rankkaa olla niin äänekäs

Takana tiivis treenivuorokausi. Nyt on kaksi koiraa aivan kanttuvei.

Eilen käytiin Sinnin kanssa pyöräilemässä. Se oli hirveä retki. Sinni oli ihan kiltti ja juoksi hienosti, selkä venyi taas kilometrin. Mutta uudenkarhea Ponini kärsi jostain lastentaudeista. Sain tolla reilu 4km matkalla laittaa ketjut uusiksi ainakin 10 kertaa. Eikä se polkeminen ketjujen toimiessakaan nautintoa ollut kun vaihteet naksui ihan koko ajan. Jos olisi ollut oikein fiksu, olisi hoitanut ongelman heti kun alkoi naksumaan vähänkin, eli pari lenkkiä sitten. Mutta minä en ole fiksu. No hoidetaan sitten joskus... Toivottavasti ei ole jo koko vaihteisto rämänä.

Lenkin jälkeen toivuttiin tovi ja sitten pakattiin auto kohti Lahtea. Luvassa oli myöhäiset iltatreenit ja aikaiset aamutreenit. Vähän huonosti houkuttelevalta kuulostaa ajatus näin jälkikäteen, mutta tuolloin se oli vielä tosi hyvä idea.

Iltatreenit vielä meni ihan ok. Sinnin ekalla kiekalla neuvoteltiin ensin pitkään ja hartaasti lähtöön rauhottumisesta ja sen jälkeen kontaktille pysähtymisestä. Kumpikin huusi niin lujaa kun lähtee ja silti tuntui, että harmi kun ei lähde enempää ääntä... Tarpeeksi huudettuamme tehtiin näytösluontoisesti huikaisevia takaakiertoja.

Toka huki meni takanaleikkaamiseen. Ei ollut ihan helppoa se. Vaati pimputtelumaisen otteen ennenkun alkoi löytymään. Käytännössä siis täytyy itse ihan pysähtyä ja miettiä tarkkaan mitä oikein tekee kaikilla raajoillaan. Kyllähän noi palkkaihmisellä auttamalla menee, mutta se ei yhtään auta siihen mitä sitten tositilanteessa tapahtuu. Tärkeintä taitaa kuitenkin olla mun oppia tekemään oikeita asioita koska Sinni joka tapauksessa seuraa vaan mun liikettä, ei todellakaan kuuntele käskyjä tai etsi esteitä.

Myös Hoppu teki takaaleikkausta. Hänelle se on paljon helpompaa. Ihan Sinnin vastakohta siinä miten haluaa lähteä pitkille laajoille kaarille ja keskittyä kaikkeen mitä löytyy muualta kuin multa. Nyt tuli jo aika kiltisti kupilta mun luo takaisin ilman remmiä. Hirmu tarkkaan ei kuitenkaan jaksanut kuunnella mihin oli tarkoitus lähteä uuteen harjotukseen. Lähti siis vähän sinne sun tänne kun annoin vihjeen lähteä liikkeelle. Putket esimerkiksi oli kivempi kiertää ulkokautta. Ja sitten kun niitä palkattiin yksittäin, niin niitä alkoi löytyä ties mistä... Mutta pääasia että oli kivaa ja meni lujaa :)

Hopun toinen kiekka tehtiin puomia. Nyt oli jo oikein mallikasta etenemistä kontaktille. Ei kovin korkealta ja palkka piti olla ihan lähellä, muuten luiskahti yli. Tosi varmasti ja riemulla teki, ihana lapsi!

Aamulla oli vähän kankea päästä hallille. Puolet treeniajasta kerkesi valua ohi ennen kun selvittiin treenaamaan, mutta selvittiin kuitenkin!

Sitten ei ollutkaan ihan selvää mitä tapahtui. Rakenneltiin ihan ok rata ja piti Sinnin kanssa tehdä se. Sinni lähtöön ja menoksi. Meno tyssäsi ihan täysin kepeille. Ei ollut mitenkään vaikea kulma tai muutenkaan outoa, mutta ei vaan kerta kaikkiaan saatu niitä tehtyä. Ei millään. Pääasiassa ongelma oli lopetus, Sinni ei millään olisi tehnyt keppejä loppuun asti. Mitä enemmän yritettiin, sitä huonommin meni. Ei onnistunut minkäänlainen rauhottaminen, ei mikään.

Siinä kohtaa oli parempi lopettaa. Jäi vain epäselvä olo, ei me Sinnin kanssa pystytä tähän. Sen pää heittää niin isoa kieppiä, että mulla ei ole siihen mitään sanottavaa. Sinni ei itse hallitse päätään, enkä mä osaa auttaa. Onko niistä lähtökohdista järkevää tehdä yhtään mitään?

Hoppu teki taas kivaa ohjausjuttua. Riemulla kaahasi isoja kaariaan välillä ihan oikeitakin reittejä. Täytyisi ehdottomasti nyt vaan miettiä käskyt uusiksi. Ei se mitenkään voi hyppykäsky olla HYP kun huutelen siellä myös Hop vähän joka välissä. Rankkaa vaan päättää mitä ottaisi tilalle kun kymmenen vuotta on huutanut HYPpyä. Ja mikä se olisi lyhyen hypyn käsky.. Tätä täytyy tuumia parinkin yön yli. Mutta seuraavan kerran kun treenaamaan mennään täytyy asia olla päätetty.

Hoppu kerkisi vielä toisen kerran kentälle. Taas tehtiin puomia. Nyt päästiin jo pidentämään matkaa selvästi. Varovasti piti silti edetä matkan pidentämisessä tai vauhti kiihtyi ihan hallitsemattomaksi eikä höpsö otus mitenkään saanut pysäytettyä oikeaan paikkaan. Hirmu hauskaa sillä oli koko ajan ja niin oli siis myös ihmisillä sen kanssa treenatessa.

Hoppu oli niin tehokas, että päätettiin antaa Sinnillekin vielä mahdollisuus. Tehtiin niitä keppejä nyt loppupalkalla. Nyt sujui kyllä loppu oikein hyvin kunhan sisään pääsi. Sinni oikein tosissaan keskittyi siellä lopussa. Sisäänkin kyllä osasi ihan hyvin kunhan lähetys onnistui, mutta se lähettäminen ei ollut kovin helppoa. Hän huusi niin lujaa ja hyppi vaan jaloissa eikä olisi ottanut mitään ohjeita vastaan. Lopussa oli jo ihan täysin loppu, melkein raahautui kepit loppuun, mutta huutoa ei silti voi vähentää tai ohjeita alkaa kuunnella yhtään paremmin, päinvastoin.

Loppulenkki nautiskeltiin loistavassa säässä, hienoissa maastoissa ja hyvässä seurassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sinnikin on kuitenkin terve ja suhteellisen onnellinen nyt. Sen pää keittää vaan ilosta. Ilo on hyvä juttu, vaikka sitä olisikin tavallaan liikaa.

Turbojoulu

Joulu on tiivis kolmepäivänen. Siihen sisältyy 6 perhe/sukulaiskokoontumista. Kaikki ihan mukavia, koska epämukaviin ei jouluna suostuta, mutta rankkaa se on silti. Myös koirille. Kyllä me lenkkeiltiinkin ihan kivoja lenkkejä, mutta kyllä meillä oli paljon väsyneempiä koiria kuin fyysinen rasitus antoi olettaa.

Aattona juostiin Martan kanssa. Valeraskas Martta oli aika tosikko, mutta Hopun suostuttelu sai sen intoutumaan kilpasille. Silloin Sinni oli sitten tosikko ja katkaisi leikin. Sinnin mielestä vaan Sinnin kanssa saa leikkiä, tai sitten ei leikitä ollenkaan. Ei se Hoppua haitannut, juoksukaveri vaan vaihtui.

Joulupäivän aamulla mentiin sienimetsään. Onneksi sienten löytäminen otti sen verran aikaa, että koirat saivat oivan lenkin. Niistä oli ihan järjettömän hauskaa hepuloida pehmeissä sammalissa, joista niitä suppiksia etsittiin. Hyvät sienet löydettiin ja perunaruukku oli oikein maukasta.

Tapanina mentiin Hopun kanssa pikatreeneihin Allun ja Rexin seurassa. Otettiin pikkusen lisää kontaktille löytämistä etuperin, hyvin meni. Sitten tutustuttiin pussiin, sekin meni hienosti, tosi nopeasti teki sen ihan yksin vaikka kangas oli painava. Lisäksi vielä parit takaakierrot lelun kanssa, Hoppu leikki ja kiersi!!

Sää oli tosi hieno, joten haettiin vielä Sinni mukaan ja mentiin tonne kiertämään rantoja pitkin. Tuuli kyllä melkoisesti, mutta ei se meitä haitannut. Vasta myöhemmin sain tietää, että oli muka vaarallista olla ulkona tänään...!?

Ollaan matkustettu paljon pikkuautolla, eli koirat on ollu mun jaloissa etupenkillä. Alkuun se oli Hopusta outoa, ei ollut kivaa änkeä niin kiinni Sinniin. Mutta Sinni oli ihan kiltisti kun ei niin lähellä mua tarvi hermoilla. Lopulta tuo onkin oikein kiva tapa matkustaa. Ja autossa vapaana odottelukin on ihan ok, ei tullut mitään tuhoja :)

Joulu meni kivasti, mutta kiva kun se on nyt ohi.

Verta ja hikeä

Eilen oli vuoden pimein päivä ja kuinkas ollakaan saimme nauttia auringosta kun aamupäivällä kokoonnuttiin Ojankoon. Miesmuistiin ei osu se päivä kun viimeksi paistoi. Mutta nyt paistoi, balanssi, siihen luonto pyrkii.

Otettiin leikkiminen vakavasti ja tutkailtiin mikä siinä on niin vaikeaa Hopun kanssa. Tulos on, että tilanteella on kaksi puolta: Hoppu on päässyt päättämään milloin leikitään ja se tahtoo pitää asemastaan tiukasti kiinni. Toisaalta leikkiminen on kokemuksen puutteessa heikentynyt ja sitä pitäisi vahvistaa, tukea Hopun itsetuntoa siinä.

Siinäpä tilanne. Nyt pitää siis leikkiä vain kun minä tahdon, mutta niin, että se on tosi onnistunutta ja hauskaa. Lyhyitä sessioita siis ja antaa Hopun voittaa koko ajan ja tuoda lelua takaisin. Pitää pitää narussa ettei pääse lähtemään omille teilleen vaan hallitsen tilanteen koko ajan. Kyllä se kohta alkaa sitten maittaa taas ja vasta sitten kun repii oikein kunnolla aletaan vaatimaan enemmän leikin jatkumiseksi.

Ihmisleikkien jälkeen Hoppu pääsi vielä tositoimiin kun Tuikeli tuli kaahauskaveriksi. Sinni piti tänään vielä lepopäivän eikä päässyt kun kilteille kävelyille.

Tänään ei levätty. Aamusta heti kohti uimalaa. Sinni oli tosi hieno uimari taas. Loppua kohden vaan parani, ei merkkiäkään väsymisestä. Sain ottaa narun irti jossain puolessa välissä ja Sinni lipui uimaan ihan vaan käskyllä ja kävi hakemassa kadonnutta lelua kun vaan näytin minne mennä.

Sinni ei muuten lelusta juuri perustanut, kunhan aina toi sen pois vedestä. Mutta kerran kun joutui uimaan Esmen ja reunan välistä niin tuli ylpeänä lelun kanssa repimään. Sinni on kamalan liikuttava <3

Hyvinkäältä huristeltiin Lahteen Pawin joulutreeneihin. Sinni ei tehnyt kovin paljon, mutta hienosti! Ekalla kiekalla parit rengas-keinu-suorat putken kautta. Alkuun piti vähän muistuttaa mikä se keinu on ja tsekkailla kuinka hyvin renkaasta löytyy oikea reikä. Mutta parin toiston jälkeen mentiin jo tosi mallikkaasti ja varmasti kummaltakin puolelta koko hoito.

Tokalla kiekalla tehtiin sitä kontaktin sivuirtoomista. Ei ollut yhtään itsestäänselvää mihin asentoon sinne kontaktille pitää tälläytyä. Mutta sitä sitten selvitettiin ja ihan yhteisymmärrykseen päästiin. Omalta osalta vaikeinta oli kun piti juosta kaamea hyppysuora takaisin puomin alkuun. Kummasti sekin helpottui kun ohjasi siinä juostessa, eikä vaan pinkonut.

Hoppuun asennettiin ekaksi takanaleikkaukset. Kova into oli taas kupille ja nyt jo kovasti tarjosi kaikenlaista matkalla sinne. Suurimmaksi osaksi tarjosi ihan oikeita juttuja, fiksu kun mikä! Vaikea oli siinä pysyä kyydissä kun tyyppi vetää määrätietosesti oikeaa juttua vaikkei ole saanut edes mitään ohjausta vielä. Oikein hienoa! Varsinkin kun vastaanotti kyllä ohjeitakin aina välillä.

Tokalla kiekalla Hoppukin teki kontakteja. Korkeavireellä on hieno vauvapuomi ja olisi ollut kiva saada tehtyä sitä. Me kuitenkin ollaan vielä ihan alussa, tai siis lopussa. Peruutus sujuu loistavasti, mutta siitä toisesta suunnasta tulemista koitettiin taas asentaa. Kyllähän se vähän eteni, oikeaan suuntaan mentiin. Viimeinen toisto oli jo oikein täydellinen. Siinä vaiheessa nämä opettajatkin jo ymmärstivät miten tätä asiaa kannattaa lähestyä. Hoppu piti nostaa ihan siihen puomin loppuun, varpaat reunalle. Siitä ei tarvinnut siirtää kun etujalat ja sehän sujui. Kun piti liikkua enemmän niin valui aina yli ja peruutti siitä takaisin.

Hoppu on supersympaattinen oppilas ja aina lopussa on ihana kiehnätä ottamassa kehuja. Kyllä tämä tyyppi palkkautuu ja tekee tosi hienosti hommia ilman lelujakin. Leikittiin silti pienesti muutamassa välissä ja meni ihan hyvin. Ihana turkislelu ja remmi pitivät touhun tiiviinä ja innokkaana. Niin innokkaana, että lähti se viimeinen kulmurikin jo. Yhtäkkiä oli hieno vaaleansininen karva ihan veressä! Tosi voittajatunne kun saatiin se hammas irti ja nimenomaan leikkimällä, vaikka se on ollut nyt hankalaa.

Treenien jälkeen vielä lenkki lumisissa maisemissa. Sinni tykkäsi, ei mitään merkkiä väsymyksestä rankan päivän jälkeen vaan koko ajan piti kieriä jäätyneessä hangessa. Sitten enää joulupastaa ja joulusuklaata ja joulu-MM-musiikkia. Illalla räntäsateessa kotiin ja jouluruokakauppaan ja yö pakertan joululahjoja.

Vaikka koirat ei ihmisten joulusta piittaa, niillä on joulu joka päivä, niin ihanaa joulua ihan kaikille!! Otetaan mallia koirista: eletään hetkessä ja nautitaan siitä mitä kaikkea kivaa meillä on tässä ja nyt.

Kun ei se lähe!

Hoppulin viimeinen kulmuri seisoo sitkeästi paikallaan vaikka uusi kasvaa jo puolessa välissä. Sitä on tässä yritetty nyt auttaa irti.

Kotona on tarjoiltu toinen toistaan houkuttelevampia luita ja ulkona on koitettu leikkiä.

Eilen mentiin Ojankoon tekemään Sinnille sivuetäisyyttä kontakteilla. Tein niin, että heitin lelun edelle samalla kun lähestyi pysähdyspaikkaa. Meni hillittömän lujaa, pysähtyi upeasti ja lähti vasta JES:istä. Ei mitään väliä miten kaukana takana tai sivulla minä menin. Mutta mutta, sitten kun lelu ei lentänytkään edelle niin oli ihan toinen juttu. Meni kyllä loppuun ja pysähtyi, muttei odottanut vapautusta. Ihan samaa siis kuin sunnuntaina. Yritin pari kertaa vaan käskyttää kovemmin, muttei tehonnut, alkoi vaan hidastamaan vauhtia. Sain siihen loppuun yhden toiston jossa heitin lelun edelle just kun oli pysähtynyt ja Sinni kerkisi siis rekisteröimään, että kannattaa nyt odottaa lupaa ja näin sain palkattua oikean "leluttoman" suorituksen.

Teki niin hienoja toistoja lelulla, etten ole yhtään huolissani. Olihan vähän aikaa sitten niin, että tuli läpi kaikki kontaktit radalla ellei ollut lelua. Eiköhän nämäkin saada kuntoon kun vaan tulee treeniä alle. Sikamakeet kontaktit ne on joka tapauksessa!!

Tämän jälkeen leikittiin Hopun kanssa. Mulle tuli hiki, Hoppua ei paljon kiinnostanut. Tai kiinnosti fleecelelun turkismauste, jossain syrjässä nakerrellen. En saanut oikein millään kunnollista leikkiä aikaseksi.

Tänään oli Sinnin fyssari. Olipa kiva käydä taas, se on niin hyväksi Sinnille. Neiti oli ihan ok kunnossa. Selässä kyllä jotain kireyttä, todennäköisesti johtuu nykyisestä metodistani pitää Sinni hiljaa agikentällä roikottaen sitä fleeceremmissä. Repii siis sitä ihan kaikin voimin ja siinähän se selkä menee oikein totaalisen kippuraan. Pitäisi enemmän saada taas ravia vastapainoksi. Pyöräily on vaan nyt jäänyt kun ei huvita haukkupannan menetettyä tehonsa. Pitäisi nyt vaan kehittää meille se juoksumatto.

Tosi hyvä uutinen oli, että kinnertä koukistavat lihakset oli kasvaneen selvästi. Jaksoi tosi hienosti pitää kulman oikein päin kun aiemmin muljautti sen heti nurinpäin kun vähänkin venytti eteen. Tämä on varmaan uimisen ansiota, siinä tosiaan takajalat tekee tehokkaasti koukistusta. Tähän auttaisi myös ravi nurmikolla, mutta se on niin rankkaa, ettei ole paljon tehty.

Hopun aktiviteetti oli tänään taas Ojangossa leikkimistä ja lenkkiä. Ostin entistä turkiksisemman lelun ja kylläpä oli ihana. Sitä en antanut ollenkaan Hopulle vaan leikittiin vaan kädessä. Koitin Sadun systeemiä eli heittää palloa ja tuomisesta palkaksi repimistä turkkilelulla. Tämä kyllä sinänsä toimi, että toi palloa ihan kiltisti kun tajusi, että sen tuomisesta saa repiä. Mutta ei kyllä kiinnostanut se pallo itsessään yhtään. Olenkin ihmetellyt miten Nenasta molemmat lelut on niin kivoja, miten se voi niin nopeasti vaihtaa turkin palloon..?

Saatiin kyllä ihan ok leikkimistä ja sitä kilttiä tuomista, mutta joku siitä puuttuu. Ei jotenkin laita voimaa leikkiin yhtään. Aloin oikein seuraamaan miten kiskoo ja huomasin, ettei kisko itse ollenkan, roikkuu vaan lelussa. Pitäisi ilmeisesti keskittyä paljon enemmän oikeanlaiseen leikkiin itse. En ole niin siitä välittänyt kun kyllä kaikki muut leikkii ihan tyytyväisenä näinkin ja olen pitänyt Hoppua vähintään yhtä leikkihaluisena. Voihan tämä tietysti johtua hampaidenlähdöstäkin. Toisaalta kun testasin miten vetää lelua Sinnin kanssa niin kiskoi kyllä ihan tosissaan. Joka tapauksessa tajusin, että jokainen hetki huonoa leikkiä vahvistaa väärää kuvaa leikkimisestä ja yhdessä tekemisestä. Eli siis jokainen tottelematta jäänyt TUO-käsky tekee pahasti hallaa.

No, huomenna on Marjon leikkikoulu. En malta odottaa, ehkä saadaan jotain vastauksia.

Mäiskis!

Treenit ja treenaaminen on tosi kiva asia, ne tekee ainakin puolet siitä miksi koirat on niin tärkeitä. On niin hienoa puuhata koiran kanssa, oppia ja kokea yhdessä. Se sohvalla kölliminenkin on antoisampaa kun on sitä ennen yhdessä harrastettu.

Eilen tosiaankin harrastettiin. Oli niin rankka ilta, että vaikea edes muistaa mitä kaikkea tapahtui. Suurin osa rankkuutta oli sään tuoma haaste. Pitkin iltaa satoi enemmän tai vähemmän, oli siis pakko pysyä koko ajan liikkeellä, ettei tajua miten märkä ja kylmä oikeastaan onkaan. Onnistuin hyvin tuossa tavoitteessa ja juuri siksi oli aika puuhakkaat neljä tuntia.

Rupeama alkoi kevyesti raahaamalla esteitä kentältä toiselle. Se on oikein hyvää väliaikajumppaa, lämmittää hyvin. Hopun treenit sitten käyntiin. Alussa jumppailtiin ja temppuiltiin. Sitten takaakiertoja. Siis meidän akilleen kantapää. Otin sen haasteena ja kaivoin lelun esiin. Mehän leikitään! Ja mehän leikittiin. Ei siinä tosin kovin montaa kertaa saatu niitä itse takaakiertoja kun ei leikki oikein sittenkään lähtenyt käyntiin. Pari kertaa silti toi lelun ja vähän niin kuin piti kiinnikin... Niinkun melkein onnistui siis. Loppuun tehtiin vielä namilla ja saatiin varsinaista harjotustakin tehtyä oikein mallikkaasti. Kaukaa ja varmasti lähti kiertämään, oikein taitava.

Sitten kujalle. Aloitin ihan lyhyestä kujasta, samasta mitä viimeksi tehtiin. Oli niin hienoa ja helppoa että pidensin samantien. Edelleen oli hienoa ja virheetöntä. Tosin olisi voinut omaa sijaintia varioida ehkä enemmän, ei vain vastaanottamista. Pidensin siis vieläkin ja nyt alkoi tulla virheitä. Alkoi olla toistojakin tässä vaiheessa kyllä. Pitää ensi kerralla palata askel taaksepäin ja ottaa enemmän paikkoja.

Loppuun vielä alastuloa. Halusin alkaa tehdä esteeltä asentoon tulemista, ei enää pelkkää peruuttamista. Nyt kun oli apuhenkilö niin oiva mahdollisuus. Olin kokeillut sitä kerran yksin ja oli ollut ihan hepreaa. Hoppu laitettiin alle metriä oikean kohdan yläpuolelle ja siitä Alas-käskyllä liikkeelle. Ei olisi oikein millään tajunnut jutun jujua. Ensin olisi mennyt vaan yli ja kun se hihnalla estettiin niin kohta ei tullut ollenkaan. Kyllä kai siellä aivosolut teki töitä ja jatkossa ollaan vähän viisaampia. Pitää kyllä varmaan silti vahvistaa tuota peruuttamalla oikean paikan löytämistäkin vielä. Tavallaan kyllä tietää sen, mutta ei taida ihan täysin varma aina olla.

Välitunnin viihdykkeeksi käytiin ensin koikkereiden kanssa lenkillä. Sinni joutui edelleen huutamaan vaan remmissä kun pennut riekkui. Lily ei välitä juoksevista pennuista yhtään ja saa mennä vapaasti menojaan, millonkohan Sinni saavuttaa saman asenteen?

Märässä ja kurassa kaikki on tehokkaampaa joten lenkki oli puolelta ohi. Lopun puolikkaan sai Kiusa huolehtia mun lämmityksestä. Leikittiin ja riehuttiin oikein antaumuksella. Ekana parit tottistouhut, seuraamista ja sivulletuloa. Patukasta irrottamista ja vapautusta takas kiinni. Sitten ihan piruuttani tein parit istumiset, ne meni hyvin. Sitten säädin hyppyjä ja Kiusan piti odottaa paikoillaan, no tietysti! Loppuun tehtiin parit ratakuviot oikein mallikkailla lähdöillä. Siis useampi lähtö peräkkäin ja täysiä rataa ja leikkiä välissä. Ei mitään ongelmia. Kiusa oli ihan mieltsin makee. Tosin olin mäkin sille aika topakkana, yhtään ei purtu hihaa tai käskyjä kyseenalaistettu.

On Kiusa kyllä selvästi eri kaliiberia kuin tuo mun Kiusankappale. Koko tietysti itsessään tuo enemmän poweria, mutta on se muutenkin kertakaikkiaan voimakkaampi. Mulla on laittiversio <3 Ja parempi niin, kyllä se täyspäiväisesti on mukavampi. Turboversiosta on ihana nauttia näin aina sillon tällön.

Sittempä olikin Sinnin vuoro. Meitä oli vain kaksi treeneissä. Oikein kiva juttu juuri sille kerralle kun piti vaihtaa esteiden kanssa kenttää... Uutterasti silti saatiin ihan fiksun radan ainekset roudattua. Ja siitä vaan Sinnin kanssa ekana radalle.

Oli vähän hätiköityä toimintaa. Vähän siinä kerkesi liikuttaa, muttei juuri tasottaa painekattilakoiraani. Niinpä menin sinne tekemään kisanomaista lähtöä ilman nameja aivan ylikuumalla koiralla. Hienosti meni itse lähtö, siellä pysyi. Mutta tokana oli puomi ja siinä ei ollut toivoakaan järkevästä kontaktista. Kyllä se oikein pysähtyi, mutta lähti siitä omin luvin kuin ammuttuna pois. Eikä millään olisi rauhottunut.

No okei, siinä oli aika vaikea sivuetäisyyskin mulla ja me ei taideta olla sellasia kovasti treenattu kokonaisella puomilla. Härkkimisessä tietysti on tehty, mutta se on eri asia. Yhdistelmä ylikuuma koira+älytön vauhti+mun vaikea sivuirtoominen+mun hitaus= ei mitään toivoa. Sinni oli siis siellä päässä jo ennen kuin mä olin asemissa ja sen olisi pitänyt malttaa odottaa yhden askeleen verran, jotta olisin päässyt kunnolla asemiin jatkon kannalta. Okei, olisi varmaan pitänyt tehdä eri lailla tuo itse, jäädä vielä kauemmas seuraavan esteen taakse. Kyllä Sinni sinne puomin loppuun olisi mennyt silti. Pitääkin mennä testaa :)

Puomihärdellin jälkeen piti ihan ottaa koira syliin ja rauhottua yhdessä. Siinä Marjon kanssa jutellessa Sinni kerkisi tasaantua niin, että veti syvään henkeä, ihana tunne! Siitä oli hyvä jatkaa. Nyt saatiin ihan fiksua rataa tehtyä ja Simppa oli hieno! 90 asteen umpikulmasta ulkopuolelta kepeille lähetys ihan silleen "tottakai!". Teki kepit loppuun asti ja irtosi siellä lopussa vielä hypylle vaikka mä jäin puoleen väliin. Okei, taas sain siis olla aika paikoillaan ja sehän on meille se helpompi. Mutta toisaalta kuitenkin liikuin siihen puoleen väliin asti ja oli sellanen fiilis, että olisin saanu liikkua enemmänkin. Pitää nyt vaan pitää kiinni myös tosta, että mun ei tosiaan tarvi liikkua siellä. Se on iso vahvuus, joka meinaa helposti tuhraantua kun useimmiten siellä kuitenkin juostaan mukana.

Vinohyppyinen hyppysuora joka päättyi putkeen oli meille mahdoton. Olisi siis pitänyt juosta yhdessä ja Sinnin jatkaa eteenpäin. Siis ihan vaan eteenlähetys. Eihän semmonen nyt herranjestas radalla onnistu. Jos se ei onnistu edes ilman mitään esteitä ja lelua heiluttavalla, kutsua huutavalla palkkahenkilöllä. Sinni ei voi sietää meidän kilpajuoksua, siinä tilanteessa on vaan pakko keskittyä huutamaan mulle.

Eteenlähetys siis vielä vaiheessa, ehkä sekin joskus onnistuu. Niin moni mahdottomana pidetty asia on kuitenkin jo muuttunut ihan normaaliksi. Sinni on nyt tehnyt hienoja kontakteja ja keppejä radalla useampaan otteeseen. Lisäksi se lähtökin kyllä tulee sujumaan, kyllä Sinni ainakin pysyy. Eri juttu sitten missä mielentilassa ampuu radalle.

Kerran Sinniparka pamautti itsensä renkaalle nivusistaan. Ilkeän näköinen tapaus. Ei toistunut ja ihan hyvin meni rengas sen jälkeen. Pitää nyt tänään tsekkailla.

Treenien jälkeen taas seesteinen lenkki Oilin kanssa. Tosi hassua miten hiljasta ja kilttiä sakkia ovat tuossa vaiheessa iltaa. Sitten kipinkapin kotiin kuivumaan ja lämmittelemään. Koirat oli onneksi melko kuivia, kiitos Pomppien. Ja yöpissalla Sinni ravasi ihan nätisti, ei ainakaan vetänyt tärähdys selkää kyttyrälle.

Tänään tehtiin vaan tosi reilu normilenkki. Piti olla rentouttavaa palauttelua ja niin suurimmaksi osaksi olikin, mutta välillä piti rallata pitkin millon mitäkin otollista maaperää. Rannat tulvii ja oli hauska kiertää normaaleja reittejä vähän sisempää. Pitkospuut oli veden alla ja vaahtopäät kuohui jalkoihin siellä missä ei kuuluisi. Hopusta pärskyt oli tosi hauskoja ja taisi hän pludatakain niitä havitellessaan, liukkaita märät kalliot ja pitkospuut.

Pari yötä sitten Hoppu oksensi kiven, tänä yönä oksenteli taas sama tyyppisesti, mutta ei tullut mitää selkeää ulos. Onkohan siellä nyt lisää kiviä..? Ainiin, Sinni pääsee keskiviikkona fyssarille, perjantaina uimaan ja treenaamaan. Atiivinen joulunalus.

Jänisjahtilainen

Kylläpä sainkin Sinnin kauneudenhoidon saatettua loppuun. Sillon torstaina vielä selvitin turkin. Huomasin, että sen voisi tehdä mukavastikin. Jos alusta asti opettaisi koiran rentoutumaan operaatioon ja sitten itsekin malttaisi edetä rauhassa ja repimättä. Oma taktiikkani on vaan ollut hoitaa homma mahdollisimman nopeasti, vaikka sitten välillä repien, kun ei me siitä kuitenkaan kumpikaan tykätä. Nyt kun yritin vakuuttaa Sinnille, että jos vaan makaa ihan rauhassa niin käsittelen ihan kiltisti, niin ei ihan mennyt läpi...

Yritin kuitenkin sitkeästi ja suhteellisen kivuttomasti saatiin turkki käytyä läpi. Kyllä tuo oli pahemmin takussa kuin jollain edellisellä kerralla. Ihan kuin olisi nyt niin huonossa kunnossa karva, että ei se voisikaan selvänä pysyä. Voi kun nyt muistaisi missä vaiheessa se hyvä kunto oli, millä ruualla silloin on oltu..? Varmasti paremmin voiva karva olisi muutenkin toimivampi ja näin märkään aikaan hyvä turkki on kullan arvoinen.

Operaation viimeinen vaihe sai paikkansa perjantaina päivällä. Nyt en ollut tulokseen niin tyytyväinen kuin viimeksi. Ihan tasaista ja siistiä jälkeä kyllä tuli, mutta ne pumin muodot ei löytyneet. Jätin korvat ja hännän koskematta niin ainakin ne nyt tuovat ilmettä. Oli vaan pakko ottaa pois kaikki se kuiva ja hapsottava latva ja niinpä esim jalat on ihan tikut nyt. Eipä se esiin tullut karva sen vahvempaa ole, mutta näyttää edes tiiviimmältä kun on tasainen. Jännä muuten, että tuo ruoka mitä nyt syö, mainostaa kyljessään nimenomaan turkin hyvinvointia...

Jeppis, turkkihommia oli siinä taas vähäksi aikaa. Sitten oli suuntana Ojanko. Eilisen aktiviteetit oli ilmeisesti olleet kummankin mielestä jotenkin riittämättömät, sen sorttista oli meno. Mentiin pitkin metsiä kun toivoin, että maailman tutkistelu veisi energiaa. Silti oli pakko kutsua Hopun leikityspartio apuun, että kakara saisi oikein kunnolla revitellä. Onneksemme Marjo oli hollilla ja saatiin Tuike hoitamaan tehtävä! Kyllä oli ihanaa pitkästä aikaa kaahata kahjona toisen ihan samanmielisen kanssa! Ihanat hiekkakasat kutsuivat ja kaksi valkoista salamaa kiisi ja paini sydämensä kyllyydestä. Lopussa tämä mun salama oli kyllä muuttunut aika harmaaksi... Välissä haettiin Kiusakin mukaan jengiin ja Hoppu oli vallan mielissään äidin näkemisestä.

Sinnin ylienergiaa hoitelin ennen Marjon saapumista. Tarkoitus oli kehitellä meidän lähtörituaalia. Siinä kun ei namilla saa pelata, mutta lelulla saisi kun on tuo ihana remmi. Ajattelin siis ottaa sivulle tuloa ja palkata lelulla. Vaan eihän siitä mitään tullut. Lelu kiihdyttää ja kiihtyneenä Sinni ei kykene tulemaan sivulle. Ei millään. Se välttää mua kun epäilee mun yrittävän pakottaa rauhottumaan. Otin sen remmiin ja yritin sillä ohjata, mutta ei silti onnistunut. Sivu-käsky on aika vahva kun mieli on oikea ja tarjoaa sitä hyvin mielellään ja tiiviisti, mutta kiihtyneenä ollaan ihan toisessa maailmassa. Tämä taitaa nyt olla aika umpikuja. Millä mä sen nyt saan aikaan, että alkaa kiihtyneenä hakea kiinni muhun? Ei taida olla mahdollista.

Jälkeenpäin mietittynä taidan taipua siihen, että vien Sinnin sylissä lähtöön ja länttään vaan paikoilleen istumaan. Niin se ei pääsisi kiihdyttämään itseään ollenkaan. Siitä pitäisi vaan päästä lähtemään sitten äärimmäisen rauhallisena ja varmana siitä, että Sinni istuu kun kerran minä käskin. Mitään vaihtoehtoa ei ole. Täytyy testata ja kehitellä tätä nyt vielä.

Turhauttavan Sivu-leikki-yrittämisen jälkeen mentiin tekemään eri keinuja ja renkaita. Ei nyt kaikkia käyty, mutta ihan kivasti silti. Renkaasta löytää kyllä oikean läven jos keskittyy, ekalla kerralla ei tainnut keskittyä millään renkaalla... Seuraavilla kerroilla meni oikein mistä kulmasta vaan. Eihän tommonen vastaa ratatilannetta ollenkaan niin liekö tosta nyt hyötyä.

Keinut tein hetsaamalla lähetyksen. Puski kyllä hyvin aina lähetyksessä, mutta silti hidasti lopussa. Teki siis kaikki ihan reippaasti, eikä tosiaan alkanut siihen pelleilyyn mitä viimeksi Lahdessa. Olisi kiva päästä johonkin vieraaseen paikkaan vielä testaamaan, oliko pelleily kiinni kyseisestä esteestä, uudesta paikasta vai mistä.

Tänään lauantaina käytiin Ojangossa kiertämässä lenkki ihanassa räntäsateessa taas. Ennen ja jälkeen lenkin leikittiin Hoppulin kanssa tyhjällä puolella. Päämääränä oli saada loput kulmurit irti. Puoliksi onnistuttiinkin, se enemmän heilunut lähti irti. Toinenkin heiluu nyt mielestäni enemmän.

Sinni ei tehnyt mitään kentällä. Hän oli jo kunnostautunut lenkillä esittäen sellasta jänisjahtia, että olisi moni metsästäjä kateellinen. (En kyllä yhtään tiedä mitä oikea ja hyvä jäniskoira olisi tehnyt...) Etsi ja nosti jänön ja pian kauniit ajohaukut kajahti ja Sinni kiisi ihan älytöntä vauhtia. Äkkiä jänö taisi hukkua ja turhan pian Sinni varmaan luovutti etsimisen, mutta alku oli vakuuttava :) Mun näkökulmasta se oli ihan tarpeeksi hienoa jänistyöskentelyä. Ei tarvita yhtään enempää kiitos. Niin ja oikeesti se taisi olla rusakko.

Bobel 5kk!!

Pikkuruinen Hoppu on jo iso koira. Sen kunniaksi hän jäi tänään yksin kotiin kun lähdettiin Sinnin kanssa uimalaan.

Uinti meni ihan hyvin, jostain syystä Sinni kuitenkin pisti aina hanttiin kun piti astua altaaseen. Kun altaan reuna oli ylitetty ja varpaat vedessä niin siitä meni kyllä sujuvasti uimaan ja uiskenteli hakemassa lelua kauempaakin. Jossain kohtaa tosin leluakaan ei halunnut ottaa kyytiin, onneksi se jäi kätevästi rinnuksiin ja ajautui reunaan.

Uinnin jälkeen huudatettiin föönia melkein kolme varttia, oli tarkoitus saada turkki ihan kuivaksi. Niin se olisi helppo kammata loppuun ja tehdä pientä joulutrimmiä. Katsotaan toteutuuko tämä loppuosa...

Loppupäivän Sinni oli mun kanssa töissä ja kyllä Hoppu oli iloinen kun viimein tultiin kotiin. Sinni sai vuorostaan jäädä yksin ja lähdettiin Hopun kanssa Ojankoon. Suoritettiin käännetyt treenit eli kentälle alussa ja lopussa, välissä lenkille, kätsyä!

Harjoteltiin namikupin kanssa kujaa ja Alas-käskyä. Kujan vedin niin pieneksi kun meni, alle metrin pituiseksi. Laitoin kupin päähän ja tarkotus oli pysyä itse siellä kupin luona ja käskyttää sieltä tulemaan kuja kohti. Alkuun piti kyllä auttaa aika paljon, mutta kyllä siellä tapahtui selvää ajattelua ja edistystä. Ne on hienoja hetkiä kun on menossa väärin, mutta korjaakin oikeaksi! Jälkimmäisissäkin treeneissä yritti aina välillä mennä jostain keskeltä sisään, mutta teki jo tosi hienojakin juttuja ja sain olla aikalailla siellä kupin luona.

Kontaktin osalta ei enää olla niin alussa. Etsiytyy kyllä oikeaan paikkaan käskyllä. Vähän mun sijainnin vaihtelu vaikutti paikan löytämiseen, mutta parani sekin treenin mittaan. Samoin saatiin nyt kestoa treenattua, alussa meinasi peruuttaa vaan loputtomiin ellen vapauttanut kun oli oikeassa kohdassa. Mutta kyllä alkoi lopussa etujalat pysyä maassa. Oli aika upeaa työskentelyä, ihanaa treenata hänen kanssa. Yhtään ei edes haukkunut koko aikana.

Jälkimmäisen treenin alussa leikittiin tyhjällä puolella. Meillä oli oikein kivaa, tosi hyvin Hoppu oli leikissä mukana ja toi koko ajan vauhdilla lelua mulle. Eiköhän me tää leikkiongelma selätetä.

Onnistuttiin saamaan pari rankkakuuroa niskaan, mutta ei se menoa haitannut. Lenkki kahlattiin mudassa heti jos hiekkatieltä eksyttiin sivuun, mutta mitäs pienistä. Vivot piti jalat kuivana. Niin ja huomasin, ettei Hoppu enää yritä näykkiä mua villiintyessään, iso fiksu tyttö jo!

Reenaaminen kannattaa

Tänään menin vastoin yleistä oikeaa järjestystä ja otin huvin ennen työtä. Heti aamutuimaan kärry kohti Lahtea siis. Perillä pieni lenkki ja halliin.

Ekana tehtiin vaan kaikki vaikeat esteet peräkkäin, ei mitään kummenpaa kääntämistä. Lähtökohtaisesti siis ajattelin, ettei tarvitse ohjatakaan. Vaan kylläpä piti, ei tainnut ainutkaan este mennä itsestään. Törttö piti hyvin tarkasti viedä jokaiselle esteelle, sillä mikään ei häntä imenyt.

Kaikki muut kyllä meni ihan mallikkaasti kunhan vein tarkasti perille asti. Mutta vieras rengas ja keinu oli täysin tunnistamattomia. Sinni kertakaikkiaan kieltäytyi ymmärtämästä Paina-käskyä. Saatiin siihen lopulta jotain tolkkua, mutta vastineeksi Sinni jätti sitten puomin päähän ison lirisevän vastalauseen...

Hoppu teki simppeliä etenemistä. Remmissä oli ja kupille pyrki. Hienosti imee putkeen kun tietää että sitä kautta pääsee kupille. Oikein hienosti muutenkin suoritti, järkevä, vauhdikas ja innokas pentunen.

Sinnin tokalla kiekalla tehtiin ratamaisempaa rataa. Nyt ei ollut keinua ja rengasta mukana niin kaikki meni ihan hienosti. Teki tosi hienoja juttuja ja koko ajan kiltisti kontaktit ja kepit, hyvä tyttö! Loppuun otettiin sitä pirullista rengas-keinu-yhdistelmää. Nyt oli ihan toinen ääni kellossa. Saatiin tuttu veto keinulle ja reipasta suorittamista.

Aika paljon Sinnin kanssa tehtiin. Tai siis tekemisen taso oli yllättävän korkea, pystyttiin tekemään paljon eri juttuja. Se tuntuu kuin tekisi tosi paljon, vaikka varmaan aika samoissa oli aika ja rasitus kuin perinteisissä kontaktirullauksissa.

Hoppeli teki ekan kiekan harjotusta nyt toisinpäin. Kahden hypyn takaa tullessa ei enää olisi kerinnyt putkeen kun kuppi jo kutsui. Mutta kyllä se alkoi silti sujumaan. Ihanan iloinen pieni vintiö siellä kirmasi oikein tomerasti <3

Loppulenkki oli taas vähän koirapuistomaista meininkiä. Mutta perustelu on ihan pätevä, piti hoitaa bisneksiä ja silloin oli helpoin seistä metsässä.. Lenkin jälkeen sivistynyt lounas, josta ei tullut ähkyä !? Sitten kipinkapin kotia päin ja töiden kimppuun. Helppo oli raataa pitkälle iltaan kun oli niin kiva treenipäivä takana.

Äiti auttaa

Aamusella oli kauan odotettu korvahuuhtelu! Olipas jännää ja sitten kuitenkin aika iisiä. Klöntti tuli ekalla pruittauksella ulos eikä tuntunu miltään. Se päätyi heti lavuaariin, mutta sain kyllä vilkasta sitä. Ei se niin kummonen ollu, ruskea kökkö vaan.

Iltapäivällä mentiin äitille tekemään lisätilauksen lukkoja. Koirat rellesti pihassa kun leikattiin nauhaa ulkona. Minkähänlaista elämä olisi omalla pihalla kun nyt se on tauotonta kaahausta kun pihaan päästään.

Lukkohommien jälkeen lähdettiin äitin kanssa lenkille. Kierrettiin 3,6 ja käytiin Ojangossa. Kun kerran äiti oli mukana niin sain kätevästi namittajan. Tehtiin Hopun kanssa kujaa. Kovasti hän vaan halusi mennä umpipuolelta ekasta välistä. Vaikka pidin remmistä ja annoin miettiä niin sihtasi vakaasti siihen väliin. Tehtiin siis helpompaa ja avopuolella vaikeammastakin kulmasta sujui hyvin. Edelleen veto kupille on niin kova, että remmistä luopuminen tuntuu kaukaiselta. Lähtee kyllä mukaan kun haen, mutta ei malta odottaa lähetystä vaan suhaisi etuajassa ja oikotietä kupille jos pääsisi.

Sinnikin teki kuppihommia. Nyt A:n kontaktilla härkkimistä. Pysyi kyllä hienosti vaikka mitä tein, mutta olisi ollut ihan muhun päin ellen olisi vaatinut katsetta eteen ja kuppiin. Hyvää reeniä saatiin. Makkaraa oli vielä jäljellä niin tehtiin keppejäkin kupilla. Juoksin ohi ihan reippaasti, mutta epeli näytti oikein skarppaavan niihin viimeisiin keppeihin!! Ihan hitsin hienoa! Toistojen myötä väsähti ja alkoi oikomaan, mutta virheet tuli alkuun tai keskelle, ei loppuun juurikaan.

Kotimatkalla Sinni oli jo selvästi ihan tööt, ei olisi jaksanut enää juosta niin paljon kuin Hoppu tahtoi. Onneksi Hoppukin tyytyi sitten rauhallisempaan menoon. Äiti sen sijaan ei ollut yhtään hyytynyt ja pisteltiin semmosta haipakkaa, että hiki vaan virtas... Mä lähdin kotiin suihkuun, äiti lähti pariksi tunniksi jumppaan.

Sade on hyvä

Oli pakko jatkaa eilisen meininkejä ja suunnattiin päivällä Ojankoon. Olkoon märkää ja ällöä, ainakin on valoa. Eikä paista silmään. Kyllähän siellä tasaisesti satoi, mutta ei se haittaa kun koko ajan liikkuu ja ei kuitenkaan niin pitkään ole, että kastuu läpi. Makkarat mukaan vaan ja ihan kivat treenit tehtiin.

Alkulenkki mentiin narussa kun maa oli aika liukas ja turha ottaa heti kättelyssä riskejä. Kivasti rauhaksiin tyttöset jaksoi käyttäytyä vaikka näissä maastoissa yleensä rallataan ilman rajotteita.

Kentälle pääsi ensin Sinniliini. Tehtiin parit kepit. Sisään oli hankala löytää kun ei ohjaus hänen mielestään tarpeeksi viitannut suuntaa. Mutta kun oli sisään päässyt niin siellä pysyi!! Vaikka juoksin ohi! Kerran tuli kesken pois kun lelu oli kädessä. Onneksi kisaradalla ei voi sitä vahinkoa käydä :)

Sitten tehtiin kontaktihärkkimistä, kyllä pysyi vaikka mitä tein kun oli lelu edessä. Ilman en vielä viittiny tehdä.

Loppuun otettiin etenemistä lelulla. Kolme hyppyä oli matkalla ja niin vaan se keskimmäinen olis mielellään jääny väliin, ihan vartavasten kiersi sen. Hypyt oli aika korkealla joten ei ihmekään. Loppuun saatiin silti kaikki hypyt matkan varrelle. Tosin vauhti oli jo ihan loppu sillon.

Ei Tööppö tykkää hypyistä. Pitäsköhän tätä asiaa nyt koittaa työstää ahkerammin ennen H-hetkeä? Se tarkottaa, että pitää kehitellä omia välineitä! Hyppyalueen kalusto kun siivottiin jo talvisäilöön. Mietiskelin tossa jotain kavalettityyppistä sähköputkista...

Hoppelin ohjelmassa oli ekana Alas-käskyn opiskelua. En kovin pikkutarkasti sitä tehnyt, mutta kyllä se käsky alkoi yhdistyä oikeaan toimintaan. Taisin vähän liian kauan jauhaa, alkoi jo ääntely olla turhautunutta. Pois lähtiessä silti olisi jäänyt peruuttamaan siihen kontaktille.

Äkkiä untohtui kontakti kun alettiin leikkimään! Meillä oli tosi kivat leikit, Hoppu toi ihan sujuvasti ja rivakasti vaikka pari kertaa meinasi mennä menojaan. Hihkumiset muutti mielen ja leikki jatkui aina pian oikein. Uskalsin jopa laittaa putkeen välissä ja silti jatkui oikea mieli. Hyvä me!

Loppulenkillä ei ketään ahdistanut vaan tyypeillä oli aika luja meno. Märkä maailma taisi yllyttää hepuloimaan koko lenkin ajan... Täytyy koittaa saada Sinni fyssarille ennen kisoja, että on nyt tosiaan niin hyvässä kunnossa kuin nykyinen kaahailu antaa olettaa.

Pimeä kausi väistyy

Tässä on ollut joku kaamea synkkyys yllä nyt jonkun aikaa. Ollut motivaatio koirajuttuihin ihan kateissa ja eipä paljon muutakaan ole huvittanut tehdä. Väkisinhän sitä jotain aina vääntää, mutta ei se mielekästä ole. Suurin syy synkkyyteen on yksinkertaisesti sää. On ollut niin kamalan kurjia ilmoja ettei mitään tolkkua. Ulkona on koko ajan niin pimeää, tuulista, märkää ja kylmää, että se jotenkin syö kaiken ilon elämästä. Päätin jopa niin, että koirienkin kannalta parempi pysyä sisällä kuin mennä ulos kärsimään. Väkisin ei tarvi itseä tuolla rääkätä.

Siksipä onkin ihanaa kun lämmin, kuiva ja puhdas halli valmistuu kovaa vauhtia. Mutta sitten senkin asian valtasi synkkyys. Realismiahan se kai vaan on, mutta ottaa kovasti aivoon sopeutua hallitreenaamisen tyyriyteen ja tiukkoihin aikatauluihin. Pakkohan siihen tietysti on lopulta sopeutua ja koittaa vaan löytää se paras kompromissi omien toiveiden ja ulkoisten reunaehtojen välistä. Kyllä tässä nyt taitaa lopulta kaikki hyvin mennä. Synkkyys väistyi kun Marjo palasi, kiitos vaan!

Tänään myös sää hetkeksi hellitti, oli melkein sinistä taivasta välillä näkyvissä ja ulkona oli jo ihan mukavaa. Ihan toiseksi muuttui mieli kun maailma kirkastui. Tuntui jo ihan houkuttelevalta mennä treeneihin tänään. Vielä eilen mietin, ettei mitään järkeä treenata ulkona enää tänä vuonna.

Siispä kävin ostamassa makkaraa ja mietin, että nautitaan nyt kunnolla kun on näin hyvät treeniolosuhteet. Koska onhan ne.

Matkalla Ojankoon mietin, että tänään en stressaa mitään turhia. Ihan turha tehdä ongelmia asioista, jotka ei oikeasti niitä ole. Hoppu on juuri sellainen koira kuin toivoinkin ja nyt mun pitää vaan olla sen arvoinen. Ei ainakaan jäädä sen jalkoihin, niin kuin tämä leikkiongelma nyt vähän vihjaa.

Otin kyllä lelut mukaan, mutta en siksi, että Hopun pitää ehdottomasti niillä palkkautua vaan siksi, että voin halutessani suoda sille leikkihetken. Makkara oli kuitenkin niin herkkua, että eiköhän sillä hoideta palkkaaminen.

Kujaa tehdessä olin ihan kuningas, olipa tyydyttävää. Hoppu pysyi narun päässä ja palkkana oli namikuppi. Veto kupille oli koko ajan kova, mutta ei mun tarvinnut taistella kupin ihanuuden kanssa kun vein vaan narusta aina alkuun. Hurjalla kaarella Hoppu lähti aina suorittamaan, ymmärsi kyllä että kupille ei ihan suoraan voi kaahata. Mutta kovin tarkkaan ei vielä osannut niitä keppejä etsiä. Selvästi kuitenkin mietti koko ajan ja pysyi järkevässä mielentilassa. (Tässä siis vertaan Sinnin vastaavaan toimintaan) Oli tosi tehokkaan ja energisen tuntusta treeniä, lisää sitä äkkiä! Harmi vaan, ettei yksin onnistu tuo.

Alastulotreeniä ollaan tehty sillon joskus kauan sitten treeneissä viimeksi ja nyt yhteensä kolme kertaa. Alussa piti kovasti miettiä mitä siinä tehtiinkään. Tosi kivasti silti pystyin omaa asentoa jo vaihtamaan ja Hoppu määrätietosesti hakeutui oikeaan asentoon. Tästä on tosi hyvä jatkaa, ehkä vähän useammin voisi treenata.

Kyllä Hopun kanssa oikeasti voi treenata, intoa ja malttia ja älliäkin löytyy vaikka kuinka. Olen vaan jotenkin nyt alkanut pelätä että mokaan jotain pahasti ja sitten en ole edes uskaltanut yrittää. En tajua, joku outo jarru vaan on mennyt salakavalasti päälle. Nyt se äkkiä pois ja nautiskelemaan hauskan koiran kanssa puuhailusta!! Ei se niin vakavaa ole ja rikki tuo ei tosiaan mene hevillä. Eikä saa alkaa matelemaan sen edessä, ihan tavallinen koira Hoppu kuitenkin on, vaikka Kiusankappale onkin. Onhan Kiusakin vaan koira vaikka sen ylivertaisuudesta en koskaan yli ole päässytkään.

Sinnikin on ihan tavallinen koira. Sellainen, jonka kanssa voi tehdä rataa! Oli tosi hauska mennä sen kanssa treenaamaan. Vaikka radassa on haastavat kohtansa niin otetaan ne haasteina ja katsotaan kuinka pärjätään. Sillä kyllä Sinni pärjää! Sinni oli niin hieno, että Eckerö on nyt ihan varma. Me tehtiin radalla kaikki kontaktit ja kepit!! Okei, kepeillä pystyin pysymään paikoillaan koko ajan, mutta silti. Sinni teki keinun superhienosti ja siitä kepeille avokulmaan ja määrätietosesti loppuun asti. Minä jäin alkuun ja sivuun ja pystyin hienosti ottamaan tyypin vastaan takaisinpäin. Sinniliini oli ihan mielettömän hieno, ei edes paljoa huutanut vaan teki kiltisti mitä ohjasin. Jäi lähtöönkin ekalla kerralla tosi hienosti, sen kun jätin vaan. Tokalla kerralla vaati rauhottamisen ennen kun jäi, mutta eihän kisaradallekaan mennä heti edellisen jälkeen.

Pieni Simppa oli vaan niin ihana. Aivan mieletön fiilis lähteä niin pitkästä aikaa oman koiran kanssa kisaamaan. Meille tulee hauska retki Ahvenanmaalle. Huutoa siihen kuuluu paljon, mutta ei se haittaa, varmasti myös paljon muutakin <3 Jäitä pitää ainakin ottaa monta sangollista mukaan, niitä pitää laittaa pipoon mulle jokaiseen rataantutustumiseen pari kiloa. Jos tutustun järkevästi ja nään mielessäni Sinnin menevän oikein ja kauniisti niin silloin kyllä pystyn ohjaamaankin sitä niin.

Mun maailman ihanimmat koirat oli ihan yhtä onnellisia treeneistä ja jälkilenkillä Oilin kanssa oli tosi seesteistä. Kukaan ei rähjännyt tai edes huutanut juurikaan. Voi heitä, voi meitä <3

Melkein päivä

Tänään tehtiin periaatteessa tosi paljon, mutta oikeesti useimmat jutut jäi ihan puolitiehen.

Päivän aluksi lähdettiin uimaterapiaan. Tämä olikin ainoa asia, mikä tänään tehtiin loppuun asti. Sinni ui ja käyttäytyi niin hienosti, että alkoi puhti loppua ennen aikaa. Minä sitten hain Hopun mukaan hyödyntämään viimeiset minuutit. Pikasuihku, liivit päälle ja altaaseen. Hoppu ei ihan pysynyt kärryillä ja tilanne yllätti uimataidon. Uitin sen vaan muutaman kerran päästä päähän kun tekniikka oli kovin kehno. Ihan muuta kuin viimeksi. Otti kyllä nyt lelun vedestä ja oli muutenkin ihan reipas, mutta itse uimataito oli nyt unohtunut. Siihen se aika loppuikin ja siirryttiin pois.

Hyvinkäältä jatkettiin Lahteen. Oli tarkoitus treenata ja testata miten fyysisesti väsytetty Sinni pystyisi keskittymään, josko olisi saanut ihan kepit ja kontaktit radalle. Siinä kävi kuitenkin niin, että väsymys oli ihan muualla ja päätettiin jättää treenit kokonaan väliin. Ei vaan huvittanut treenata tänään.

Mentiin vaan lenkille Salppurin metsiin muistelemaan menneitäni. Siellä hyppyrimäkien takana on tullut lenkki jos toinenkin vaellettua, olipa nostalgista <3 Ihan hyvä lenkki se oli, eli toinen loppuun saatettu asia tänään.

Lenkin jälkeen muuten söin pizzankin kokonaan, pitää kohta vaihtaa otsikko...

Kotiin ajeltuani sain heti lähteä Ojankoon, kun olin periaatteessa luvannut vetää treenit. Onneksi ainoa paikalle saapunut treenaaja oli suotuisa ja riitti kun Hoppu leikki Nenan kanssa.

Leikkien jälkeen halusin vielä kuitenkin ottaa härkää sarvista ja tehdä edes jotain treenaamiseen liittyvää tänään ihan kunnolla. Niinpä menin työstämään sitä leikkimisongelmaamme ihan apua hakien. Apua sainkin, aika väärillä urilla olen ollut. Olen edelleen, koska ei tätä nyt ihan kerralla ratkottu, ainakaan nilkkoja myöten räntäsohjossa. Paremmalla kelillä jatketaan sitten.

Tämä on aika suurinpiirteistä tämä henkilöiden mainitseminen mulla täällä. Voisitteko mainitut henkilöt laittaa kommentin vaikka tähän jos teitä saa mainita nimellä? En muista tätä kuitenkaan kysyä muulloin.

Ollu vähän muuta

Sievoinen blogitauko aiheutuu tietysti siitä kun ei kerkiä tekemään mitään raportoitavaa. On ollu tässä paha suma töitä ja vähän koiratonta lomailuakin.

Reilu viikko sitten perjantaina lähti Sinni Oilille ja Hoppu vaihtui Kiusaan. Lähdettiin Pomppa-retkelle ja kisaamaan. Kisat meni aika mönkään, ei se oikein treenaamatta suju. Pomppa-kojuilu sen sijaan meni ihan kivasti, tosi kiva tehdä sitä pitkästä aikaa.

Maanantain vastaisena yönä tultiin halki lumisen Suomen tänne märkään etelään. Kiusa pääsi kotiin, mutta Hoppu jäi sinne. Maanantaina nimittäin tiiviin työpäivän jälkeen meikät lähti laivalle. Hauska irtiotto, vaikka risteileminen ei kovin hohdokasta ollutkaan.

Keskiviikkoaamuna noukin Sinnin mukaan kaupungista ja oikein sivistyneesti seurusteltiin metrossa ihmisten kanssa. Itiksestä käveltiin loppumatka Marjikseen ja Sinni oli koko matkan irti kun mulla oli kädet täynnä kantamuksia. Hieno Sinni toimi kuin ajatus, tai ainakin hyvin pienillä merkeillä.

Työpäivän jälkeen Poppelssonkin pääsi kotiin. Molemmilla oli ollut oikein antoisa kyläilyreissu. Sinni oli päässyt treeneihin ja Hoppu leikkinyt tädin kanssa loputtomasti.

Torstaista sunnuntaihin olin niin täynnä messaritouhua, että koirat pääsi kunnolla ulos vasta illalla pimeässä. Onneksi on hyvät valot ja lamput niin sujuihan se niinkin. Tosin sunnuntaina ja maanantaina olin jo niin poikki, ettei tehty mitään kummempia lenkkejä.

Tänään tiistaina oli viimein vapaapäivä ja aikaa koiraillakin. Ohjelmassa ainoastaan nukkua pitkään ja käydä hyvä lenkki. Niin tehtiin. Aika hurjat virrat oli neideissä. Hoppu meni ihan hämilleen kun Sinni oli niin hullu päästessään juoksemaan :) Mutta kun hämmästyksestä tokeni niin vauhti oli kyllä ihan yhtä kova. Nyt ovat ihan saman kokoisia ja vauhtikin on aika samoissa.

Lenkin jälkeen vietettiin puoli tuntia suihkussa kun Sinni oli kerännyt roskia itseensä aivan tajuttomasti. Hopussa ei ollut ainuttakaan. Puolensa noissa molemmissa karvalaaduissa.

Suihkun jälkeen Sinnin niskasta löytyi vielä yksi roska. Tarkempi tarkastelu osoitti sen kulmahampaaksi! Kurkkasin epäillyn suuhun ja niin vaan Hopulta puuttuu nyt molemmat alakulmurit. Kamalaa vauhtia se aikuistuu <3

Niin, se messari meni Pompan osalta ihan mainiosti, mutta tässä kohtaa tärkeämpää on kertoa mitä muuta sieltä jäi käteen. Ensinnäkin tietysti ruokaa, iso säkki ANF Performancea ja kolme pientä säkkiä Purina Pro Plania, en edes tiedä mitä sorttia ne ovat kun otin ne kylkiäisenä PAW-toverin palkkioon. Näiden lisäksi 5 kiloa tuli jotain Platinumin tyyppistä, kuulemma vielä parempaa ja tietty kalliimpaa. Lähinnä siksi ostin kun Platinum alkaa loppua ja sitä on niin vaikea hommata lisää, tuota sai naapuriosastolta.

Toisiksi tärkein hankinta liittyy traumaattisiin kakkakokemuksiin. La-iltana kun äänekäs komppaniamme suuntasi lenkille niin koko päivän pantannut Sinni kakkasi jo tuohon kadulle, kun ei penkan puolelle siinä kohtaa pääse. Tietysti juuri silloin huomasin vastapäisessä talossa kyylääjäpapan asemissa ikkunassa.

Eikä meillä kummallakaan ollut pussia. Olen ihmeen kaupalla selvinnyt ilman pusseja tähän asti, mutta nyt oli jo myönnettävä, että helpompi olisi kantaa niitä pusseja mukana kuin kestää näitä nöyryytyksiä. Varsinkin kun asuinympäristö koko ajan kaupungistuu ja puskat muuttuu hoidetuksi puistoksi.

Joten nyt hamstrasin kaikki kakkapussinäyterullat joita tarjolla oli, kokonaiset kolme rullaa! Lisäksi piti tietysti ostaa tyylikäs kakkapussipussukka remmiin kiinnitettäväksi, jotta sitten olisi oikeasti aina niitä pusseja mukana. Se on vähän hankala, kun ihan aina en halua sellaista kantaa mukana. Mutta täytyy vähän modata niin saan siitä nopeasti kiinnitettävän.

Kolmas ostos oli säkillinen purulastuja ja ankkafileitä. Neljäs oli oivalliset raviohjastajan hanskat, juuri sellaiset mitä olen etsiskellyt, tarpeeksi kevyet ja näppärät kädessä, mutta lämpimät ja vettäpitävät ja todennäköisesti myös kestävät.

Viides juttu ei ollut ostos vaan ilmainen. Sinni osallistuu nyt uuden maitohappobakteerin tuotekehitystutkimukseen. En tiedä onko meidän purkki lumevalmistetta vai oikeaa, mutta on se silti kiva katsoa miten se auttaa kaikkiin vatsavaivoihimme. Nyt kahden päivän käytön jälkeen voin kertoa sen, että kun valmiste annetaan iltaruuassa niin aamukakka on ollut löysää. Eli jotain tuo tekee, toivottavasti pidemmän päälle hyvää.

Kuudes ostos jäi onnettomasti tekemättä, piti ottaa Hopulle vakuutus, mutta unohtui kokonaan kaikessa kiireessä. Voi kökkö, pitää hoitaa sitten muuten.

Asennemuutos

Eilen oli normilenkkipäivä. Se oli oikeastaan aika virkistävää. Lähdin äitiltä ja mentiin 3,6 eli Ojangon ohi, eikä edes tehny mieli mennä tekemään mitään. En inspannu huudattaa Sinniä eikä antaa Hopun pelleillä mun kustannuksella. Lenkkiolosuhteissa minä määrään ja kaikki sujuu. Yksi koiraohitus tehtiin jopa ilman remmejä!

Tänään koettiin useampi merkittävä asennemuutos. Sinnin muutos oli varsin totaalinen, mutta sen pysyvyydestä ei ole mitää tietoa. Oltiin uimassa ja Sinni oli ihan hiljaa koko ajan!! Olin yksin Sinnin kanssa ja seuranamme oli Sinnin lempi-ihminen ja pari äärimmäisen rauhallista, mutta kunnioitettavaa pumia.

Tilanne oli alkuun tosi hämmentävä. Sinni olisi halunnut vaan maata selällään pumien edessä. Sitä ei yhtään kiinnostanut leikkiä, saati että muutenkaan olisi ollut yhtään kiihtynyt. Eikä se sitten myöskään mennyt uimaan. Olen ennenkin miettinyt, että uiminen on niin jännää, että Sinnin täytyy nostaa kierrokset ihan kattoon, ennen kun uskaltaa veteen. Mutta nyt selkeni se, että se veteen meno on se jännin juttu.

Nyt kun ei lelulla voinut kiihdyttää Sinniä hyppäämään päättömästi uimaan niin piti vaan pakottaa se remmillä veteen. Pari kertaa se piti konkreettisesti nostaa kahvasta veteen, sitten riitti kun vähän auttoi nykäsemällä. Lopulta Sinni meni ihan itse uimaan käskyllä. Ja useimmiten silleen Oilimaisesti lipumalla!! Välillä taas hirvitti ja piti hypätä, mutta silloinkaan ei tarvinnut huutaa.

Ihan huima kokemus. Tekee tosi hyvää Sinnille oppia uimaan rauhassa ja ehkä sitten myös alkaa tykkäämään hommasta ihan sen itsensä takia. Ei siksi, että siihen liittyy lelut ja hänelle ominainen hysteerinen mielentila. Ihanan terapeuttista meille molemmille. Sovittiin heti parit uudet ajat.

Sinni oli sitten lopun päivän mukana töissä joten illaksi otin mukaan vaan Hopun. Ennen treenejä käytiin Oilin kanssa lenkillä. Hoppu huutaa Oilille ihan omituisesti, tai siis Sinnimäisesti. Leikistä ei oikein tule mitään, tosi hölmöä. No onneksi jo treenien aikana Hoppu pääsi leikkimään Tuikelin kanssa ja myöhemmin myös Nenattin liittyi joukkoon. Niiden kanssa ei tarvi räyhätä vaan on pelkästään kivaa.

Minä sen sijaan jouduin puhutteluun :) Tarpeelliseen ja toivottuunkin sellaiseen. Olen nimittäin jotenkin pahasti tätiytynyt ja nyt viimeistään Hopun kanssa se alkaa olla häiriöksi. Mutku nää mun ihanat koilat vaan on niin kauheen töpöjä ja ei niitä voi olla lellimättä, eikä niiltä talvi mitään kieltää. Ihanaa jos niillä on kivaa, ei se haittaa jos mun kustannuksella. Tai siis taitaa se haitata.

Mun tarvii nyt tosissaan tehdä asennemuutos. Vaikka Hoppu on ihana ja kaikin puolin täydellisen hieno niin se ei ole maailman napa. Mun kuuluisi olla sen maailman napa. Minä olen se joka suo Hopulle huomiota, ei toisinpäin.

Vaikea vaikea asia. Mutta Hoppu on nyt kurikuurilla. Ei enää lässytystä. Sinnille saa lässyttää ihan niin paljon ku tarvii. Hopun pitää ansaita kehut ja leikit. Vaikeeta se on, kun kaikkea on tähän asti jaettu yltäkylläisesti ja ilmaiseksi. Mutta nyt pitää tsempata.

Hopun molemmat puolet

Eilen oli seikkailuretken aika taas. Taas oli lelu mukana ja kun pystyi pitämään paljon irti niin tuo leikki sitten tosi paljon. Hän työnsi lelua koko ajan mulle ja olisi roikkunut siinä ihan loputtomasti joten ajattelin, että hyvin voi nyt leikin lomassa jotain vaatiakin. Otetiin siis vähän kiertoja. Mutta heti meni maku.

Ihan kun Hoppu ei kestäisi yhtään epäonnistumista. Eikä myöskään toistoja, nekin se tulkitsee virheiksi. Tai sitten se ei kertakaikkiaan halua tehdä mitään mulle jos voi valita. Palkalla tai kehuilla ei ole mitään merkitystä jos palkka ei tule heti ekasta yrityksestä. Ja sittenkin jos tulee, niin ei sitä nyt viitsi enää toista kertaa tehdä.

Kiipeäminen tai paikalla istuminen on aina kivaa ja niitä se tarjoaa mielellään millon vaan. Mutta tätä kiertämisasiaa ollaan nyt kerran jos toisen yritetty työstää ja se vaan tyssää. Samalla lailla kun agilitykentällä leikkiminen.

Hoppu on siis toisaalta hurjan sinnikäs ja iloinen leikkijä. Roikkuu missä vaan lelun tyyppisessä ihan loputtomiin. Mutta toisaalta haluaa aina tehdä oikein ja toistot vie heti fiilikset pakkaselle.

Tämän ymmärtäminen auttaa nyt olemaan vähän reilumpi hänelle. Kaikki treenit pitää miettiä tarkkaan niin, että ei ole muuta mahdollisuutta kuin onnistuminen. Ettei Hopulle jää valinnanvaraa, tehdäkö vai lähteäkö haistelemaan.

Juu ja Sinnillä oli ravipäivä. Haukkupanta ei toimi enää ollenkaan. Sinni on siedättynyt. Pitää varmaan ottaa paimenkeppi mukaan pyöräilemään jatkossa. Vielä kun keksis mitä tekee autoilun kanssa. Luojan kiitos (kop kop) Hoppu ei ole ottanut mallia.

Tänään oli Paw:in talvikauden avaus eli matka kohti Lahtea. Hallissa on kyllä mukavaa, mutta Sinni toivottavasti tottuu pian ja kierrokset laskee normaalille agilitytasolle. Tänään oli huuto ja riemu niin katossa, että näin se ei voi jatkua.

Sinni teki poispäinkääntötakaakiertoja. Sunnuntain jauhaminen oli ollut tuloksellista, koska heti alkuun sieltä tuli ihan mielettömiä taidonnäytteitä. Sitten kun lisättiin vauhtia putkella niin osaaminen katosi. Aika kauan jankattiin, välillä jopa onnistui, mutta suurimmaksi osaksi se oli vaan huutoa. Kun Sinni keskittyy huutamaan, se ei ainakaan voi kääntyä musta poispäin. Lopulta luovutettiin, ehkä tämän jankkauksen hedelmät kerätään ensi kerralla?

Sinnin toka kiekka oli kontakteja. A on se pravuuri niin sille alettiin nyt tekemään vauhtia ja toistoja. Alussa meni hienosti, mutta kun palkka ja varsinkin palkkahenkilö poistui niin hävisi kyllä malttikin. Ei Sinnin vaan TARVITSE pysähtyä kunnolla jos ei halua! Eikä Sinni halua jos palkkaa ei näy. (Eikä tuimakatseinen palkkahenkilö ole lähistöllä.) Tää on kyllä ihanan loputon projekti tehdä Sinnistä kisakelponen agilitykoira...

Hoppuli treenasi ekaa kertaa hallissa ja meni kuin vanha tekijä. Hänen kanssaan keskusteltiin kovasti siitä, että kyllä vaan minä kerron mitä pitää tehdä että kupista saa mitään. Harjotukset itsessään oli varsin helppoja, mutta ei niistä tullut hirveen hyvää kun se kuppi veti. Kuppi on tosi hyvä ja ainoa mikä nyt toimii, mutta pitää vaan nyt edelleen käydä läpi kupin periaatetta: minä kerron miten kupista saa namia. Se ei auta vaikka kuinka kirmailee tarkistamaan kuppia.

Ihana iskä!

Hei vaan hei, sanoi Hoppu kun iskän näki. Urkki oli komea, fiksu ja lempeä tyttärelleen. Käytiin lenkillä isi-tytär-meiningillä ja kyllä siinä jotain erityistä oli. Ainakin Urkki oli Hopusta oikeesti kiva ja eka iso koira, jonka kanssa leikki on sujunut. Ihan hyvin pystyi juoksemaan yhdessä eikä paljon hirvittänyt. Kyllä siis tuli jotain hetkiä, että oli pakko kiljua apua. Mutta Uu osasi olla jotenkin niin kiltisti, että rohkeus koko ajan kasvoi ja kyllä olikin lystiä!!

Iskä tavattiin tänään. Tätä ennen on jäänyt kertomatta torstai, jolloin Sinnillä oli hyppytekniikkapäivä. Kivasti kulki. Treenien jälkeen käytiin koikkereiden kanssa lenkillä ja nyt lapset alkoi jo löytää yhteistä kieltä. Olivat irti yhdessä koko lenkin, eikä Nena jäänyt enää jalkoihin. Sinni joutui tosin katsomaan kaikkea vaan narun päästä. Kyllä hänenkin aika vielä tulee.

Perjantaina käytiin hyvä normilenkki omissa metsissä. Kahjot kaahasi siihen malliin, että reilun tunnin päästä huokasin helpotuksesta, kun huomasin tapahtuneen jotain rauhottumista. Luulin siis, että olivat jotenkin niin viettien vallassa, etteivät kykene itse rauhottumaan. Mutta se olikin ihan tavallista ylienergiaa :)

Lauantaina ei tehty yhtään mitään. Tyypit riehui sisällä ja hyvä niin. Siksi hyvä, että eivät ole yhdessä vähään aikaan painineet.

Tänään oli sitten tosi puuhapäivä. Ekana Hoppu Urkin kanssa hyvin energisellä lenkillä. Sieltä suoraan treeneihin. Nyt ei leikitty yhtään vaan kaikki palkka oli namia. Se oli ihan kivaa, häntä heilui ja treenit sujui. Tehtiin yhdessä juoksemista, alastuloa ja ylösmenoa ja loppuun vielä keppikujaa.

Hopun treenien jälkeen Kiu ja Sinni mukaan ja lenkille. Oli niin kylmä, että piti aika rapsakka lenkki heittää. Tämän jälkeen Hoppu oli jo ihan sippi, joten autoon syömään ja lepäämään. Isojen tyttöjen kanssa sitten vielä treenattiin.

Kiusa oli ihana supertaitava kiitäjä. Vaativammissa kohdissa pitää vaan itse olla tarkkana. Tuppaan itse luovuttamaan kun tuumaan vaativani liikaa. Pitää vaan tajuta, että kyllä Kiusalta voi vaatia.

Sinnikin teki ihan yllättäviä hienouksia. Siltä ei auta kauheesti vaatia, pitää vaan yrittää luoda mahdollisuudet onnistumiselle. Ja silti sitten lopussa Sinni ihan itse irtosi kepeille. Ja antoi mun juosta mukana sitten jopa! Meillä pitää olla siis kepit vasta maalin jälkeen.

Ah, pippuria.

Kyllä on nyt ollut paljon hiljaisempaa kun mauton/hajuton vaihtui pippuriin. Ehkä se sitruunakin olisi ollut tarpeeksi, mutta otetaan nyt varman päälle. Ensimmäiseen haukkuun hiljeni autossa ja tänään pyöräillessä ei edes ensimmäistä haukkua päässyt.

Sinnillä siis ravipäivä. Koiria oli ruuhkaksi asti, mutta todella kivuttomasti selvittiin niin vastaantulevat kuin samaan suuntaan ohitettavat koirat. Oli jo pimeää ja golfkentän toinen sivu oli ihan pilkkopimeä, siellä sain melkein kiskoa Sinniä perässä, hän ei pidä pimeästä! Heti pimeän osuuden jälkeen tultiin "käännekohtaan" ja sieltä vauhti oli melkein huimaa. On toi jännää miten kotiinpäin on niin kova vauhti, silti rentoa ja hyvää ravia. En usko, että kyse on vain lihasten lämpenemisestä. Voisi se olla rento jo alusta asti vaikkei vauhti olisikaan kova. Pitäisi keksiä miten saisi rennoksi jo alusta asti.

Hoppu vietti kaupunkikävelypäivän. Kiipeltiin kivillä ja Hoppu oli ihan villinä siihen, yritti hyppiä ihan naurettavan vaikeille kiville. Leikittiin myös Populin tahtiin, eli aina kun alkoi leikkiä remmillä niin vaihdettiin leluun ja leikittiin luvallisesti. Oli mukava seikkailulenkki taas. Lapsinero yllätti pari kertaa hakemalla jättämänsä lelun aika kaukaakin ihan määrätietosesti. Siis itse muisti yhtäkkiä mikä jäi ja lähti hakemaan. Tämä onnistui myös niin, että osotin lelun suuntaan ja kysyin mihin lelu jäi. Mitään tälläsiä ei ole opiskeltu, edes sanaa lelu ei ole käytetty mitenkään erityisesti.

Eteenmenemene!

Ehkä vähän epäedullisesti oli tänään heti Paw-päivä. Sinni oli eilen antanut niin kaikkensa, että kyllä selkä jäykältä näytti. Alkulenkillä sieltä irtosi ihan rentoa ravia ja kai se siitä vertyi.

Treenit tehtiin varmuuden vuoksi pienillä rimoilla ja selälle kevyitä juttuja. Ekalla hukilla ohjelmassa oli yksinkertasesti etenemistä. Koko kentän pituudelta piti edetä kipolle ja matkalla tehdä kaksi hyppyä. Hypyt piti olla aikalailla päissä tai kiersi. Hienosti lähti matkaan ja lujaa meni loppuun asti kun itse jäin lähtöön. Eri juttu olikin sitten kun lisättiin mun liike. Oli hyvin hyvin haastavaa juosta eteenpäin kun teki mieli vaan kääntyä räyhäämään mulle. Alkoi siinä pikkuhiljaa päässäkin keittää ja kun rauhotuttiin kunnolla niin saatiin yksi ihan nätti eteneminen mun tullessa perässä.

Hoppu teki sitten samaa heti perään :) Matka oli tosin paljon lyhyempi, eikä tietenkään mitään lähtöä vaadittu. Alussa etsi nameja enemmän kupin ympäriltä maasta, mutta hienosti ymmärsi sitten namikupin idean. Lopussa pääsin ihan nätisti juoksemaan mukana kun tenava rynnisti häntä heiluen kupille siivekkeiden läpi.

Simpan toka vuoro oli kontaktirullausta. Se rullaus jäi aika vähiin kun tyyppi teki tosi hienosti koko radan melkein ekalla. Toki se tehtiin ensin pätkissä, mutta nekin siis sujuivat lähes virheittä. Nyt oli puomi ekana ja virheet saatiinkin sen lopusta kun nami oli vasta A:n jälkeen odottamassa. Sinni teki kyllä oikein, mutta vapautti itsensä turhan herkästi. Siinäpä olikin sitten työsarkaa tälle päivälle.

Tehtiin kontaktihärkkimistä ensin A:lla ja meni aika iisisti. Sain juosta takaa ohi ja kiltisti pysyi. Siirryttiin puomin päähän ja oli ihan toinen tarina. Siellä ei meinannut pysyä millään, ei niin millään. Kippo ihan lähelle ja tosi rauhallisia liikkeitä niin saatiin jotain onnistumisia. Tässäkin näin jälkeenpäin ajateltuna saattoi pää jo porista liikaa, olisi pitänyt tehdä joku rauhottumisjuttu. Mutta kyllä tästäkin varmasti hyötyä oli. Hauska on Sinnin kanssa tehdä kun hän vaan jaksaa ja jaksaa. Koko ajan ihan sama hullu huuto tekemään, eikä toistot tosiaan kyllästytä :)

Populi jatkoi siitä mihin oli jäänyt. Nyt mentiin kaksi hyppyä kupille. Kova oli veto palkalle, vaikka multakin sai namia niin ei millään olisi tullut poispäin kupista. Itse harjoitus sujui niin kivasti, että laitettiin vielä putki ennen hyppyjä. Se oli jo vähän haastavaa. Hopun piti löytää umpikulmasta sisään, jotta kerkisin kunnolla muistuttamaan eteen-menoa putken jälkeen. Se umpikulma ei aluksi meinannut löytyä ja se tuotti hankaluuksia. Mutta sitten kun löytyi niin kyllä meni etevästi nelikuinen pentu kolmen esteen radan!

Loppulenkillä pikkuneiti hepuloi mahottomasti ja Kirvakin melkein yhtyi leikkiin. Oli tänään jotenkin rennompaa leikkiä Sinninkin kanssa ja varmaan on väsyneempi Poppelsson tänään kuin eilen.

Uimaaan!!

Eilen kerkisin treeneihin vasta Sinnin vuorolle. Meidän lisäksi oli vaan yksi muu niin tein sitten Kiusan kanssa samalla rahalla. Se oli oikeen rentouttava ratkaisu pimeässä ja kiireessä, tarkotti siis järkyttävää huutoa ja hälinää kun lenkitin nämä kaikki kolme yhdessä. Eihän siinä lenkkeilyssä mitään, mitä nyt Hoppu kiusaa Sinniä kun tekisi oikeesti mieli leikkiä äiskän kanssa.

Mutta se autosta ottaminen on aina yhtä hirveä show. Hopun voi vielä vaatia rauhottumaan ja tulemaan siististi autosta, mutta muita ottaessa sekin kyllä yhtyy huutoon. Ne muuthan huutaa sitten koko ajan. Periaatteessa nekin ehkä oppisi olemaan hiljaa häkkileikin tyyppisellä tilanteen assosioimisella namitteluun. Mutta monen vuoden huutamisrutiinia on aika työläs lähteä purkamaan, jonkun verran huutaisivat vielä pitkään silti. Eli eipä niitä hiljaiseksi saa, paras vaan selvitä autosta mahdollisimman nopeasti.  Ja vaikea tosiaan Hoppuakaan pitää täysin hiljaa kun kerralla pystyy kuitenkin keskittymään vain yhteen...

Mutta joo, treenit meni ihan kivasti. Ekana Kiusan kanssa, se menee ihan mielettömän hienosti kun vaan ohjaa oikein. Toisin kun Sinni, joka ei pysty tekemään oikeen mitään taitojensa mukaan jos päässä porisee kun on jo päässyt vauhtiin. Kummallakin hienoja kontakteja, Sinnilläkin ihan radalla! Kyllä viime viikon jankkauksesta taisi jotain jäädä mieleen. Sinnikin kyllä teki alussa ihan hienosti kuvioita, kerrassaan sikamakeeta kääntymistä ja kaikkea. Mutta keppejä ei pystynyt tekemään sitten yhtään kun oli rataa alla ja kuvioitakin vähän heikommin ihan jo siksikin, että vauhti on niin hirmuinen.

No, on vähän huono noita kahta verrata. Sinni on Sinni, annetaan hänen olla oma itsensä. Juuri siksi on hyvä että on Kiusa. Ja Sinnihän kuitenkin pysyy lähdössä, iso plussa siitä!

Hopun kanssa kävin kokeilemassa miten kontaktille peruuttaminen sujuu suoraan kentällä opetettuna. En ole saanut aikaiseksi tehdä sitä kotona, niin kai sitä koittaa saa. Ja mikäs siinä koettaessa kun tämä tyyppi teki töitä oikein mallikkaasti! Se siis oppi homman heti! Tosin, se oppi myös hyppämään kontaktilta komealla loikalla heti JES:in kuultuaan.. Ei se mitään, onpahan innoissaan :)

Tänään Hoppu pääsi viimein kunnon altaalle kylppärin vauva-ammeen sijaan. Olihan se aika ihmeellinen paikka ja tilanne, mutta vedessä Populi oli ihan kotonaan. Osasi heti uida tosi nätisti eikä hätäillyt yhtään vaan kääntyilykin sujui muitta mutkitta. Veteen meneminen ja lelujen ottaminen vedestä oli vielä vierasta, mutta mielettömän hieno ensiuinti! Uinnin jälkeen föönattiin ja sekin oli lopulta aika hauskaa, sehän oli vaan rapsuttelua ja pepun heilutusta. Kovin rankka ei tämä kokemus ollut, koska illalla jaksoi ihan hyvin tuoda kumikanaa sohvalle vaikka kuinka kauan... Äkkiä uusiksi!

Sinnikin pääsi uimaan tietysti. Eivät menneet samaan aikaan, koska elätän toivoa, että saisin pidettyä Hopun uimisen hiljaisena. Sinnihän huutaa, aivan kestämättömästi. Ui kyllä ihan hullun lailla, mutta kun ei siellä vedessä voi koko aikaa olla niin aina rannalla pitää huutaa minkä kerkiää. Sinniliini on kyllä nyt väsynyt, hänenhän oli tosiaan käytettävä aika paljon tarkemmin uimiseen. Hopun kokemus oli enempi fiilistelyä ja polskimista vain tunnustelun verran.

Kumikana

Torstaina Hopun leikeissä hajosi ihanakätevä minikumikana. Se olikin joku löytötavara vuosien takaa, jonka arvon vasta Hoppu oli nyt osoittanut. Torstain tokalla hukilla se antoi periksi ja siksi perjantaina ei ollut luottolelua enää hengissä.

Perjantai oli minulla tosi täysi työpäivä, mutta olin päättänyt mennä illalla treeneihin ja niin tein. Se tarkoitti, että koko päivän kotona odottaneet koirat äkkiä autoon ja suorinta tietä kentälle. Luulin, että Hoppu olisi räjähtänyt käsiin, mutta mitä vielä. Nyt ei leikistä todellakaan tullut enää mitään. Ei jotenkin sitten tuntunut sujuvan mikään mihin leikki liittyi. Ei leikkinyt edes muuten vaan. Namihommat kyllä hoitui, kontaktia ja rengasta tehtiin ihan menestyksellä. Voisin sanoa, että osataan nyt rengas! Älykkölapsi <3

Siitä leikkimisestä on nyt salaa päässyt tulemaan ongelma. Olen yrittänyt ja mielestäni onnistunutkin olemaan stressaamatta mistään, nauttinut vaan pentuilusta, treenannut ja kouluttanut vaan kaikkea kivaa miten hyvältä tuntuu. En ole huolestunut tästä leikkiongelmasta, vaikka se on nostanut tässä päätään jo usempaan otteeseen. Mutta nyt on pakko vähän keskittyä ja miettiä, tällä menolla olen saamassa aikaan suurta ongelmaa. Nyt pitää tietoisesti lakata kaikki ongelmaan liittyvä. Nyt ei käytetä leikkiä palkkana enää. Leikitään muuten vaan, ilman mitään vaatimuksia ja ihan Hopun ehdoilla. Kaikki treenaaminen namipalkalla, vaikka sitten kupilla.

Toivottavasti se haisteleminen loppuu. En ala sitä kieltämään, kun tarkoitus on yksinkertasesti olla itse kiinnostavampi. Jos haistelee, niin tiedänpä taas tekeväni jotain väärin. Keskeytän sen tietysti ja estän, mutta en tee siitä numeroa.

Sinni pääsi perjantaina tekemään hyppytekniikkaa. Tehtiin ilman sitä putkea nyt niin voitiin keskittyä oikeaan asiaan taas... Tehtiin perussarjan lisäksi vaan korkeudenarviointia. Nostin ihan 45 asti ja tosi rennosti meni kaikki. Kun siitä laskin takaisin niin hyppyihin jäi joku jännite, oltiin siinä vaiheessa tehty jo niin paljon, etten sitä jäänyt hinkkaamaan. Paljon kivaa tekemistä oli ollut.

Varsinainen treenaus oli tänään Kiusan kanssa. Eka kerta treeneissä pentujen jälkeen. Ei me siitä mitään paineita otettu, sen kun nautittiin. En aio enää miettiä mitään tavotteita Kiusan kanssa. Tehdään sitä mikä sujuu ja nautiskellaan. Sillä sujuuhan se! Ihanasti irtoaa ja ohjautuu kaukanakin kun on itse vaan looginen ja rauhallinen. Upeasti tekee kontaktit ja kepit. Mun liikkeeseen jää edelleen kiinni liikaa jos pitää paljon liikkua yhdessä. Sitä pitää vaan oppia hallitsemaan, että saa vaihdettua moodia kesken radankin. Varmaan Kiusa kyllä vaihtaa moodia heti kun itse sen teen, eli keskittyy jalkoihin vaan jos minäkin keskityn, seuraa käsiä jos itse käytän niitä kunnolla. Eikä meillä mitään hätää niiden lentävien lähtöjen kanssa ole kun niin upeasti lähtee kauaskin. Itseasiassa luulen, että alut tulee olemaan helpoimpia kun sillon vielä itsekin on rauhassa.

Ennen ja jälkeen lenkkeiltiin koko sakki. Vastaan käveli kokonainen armeija ja hienosti käyttäydyttiin. Poppuli tietysti kaikkein parhaiten.

Lauantaina olin ELMA- ja Lemmikkimessuilla. Saalistin meille kasan kumikanoja, pitäisi vähän aikaa riittää. Lisäksi panostin bitter spray:hin kun sain heti kotoa lähdettyäni puhelun, että Hoppel nakersi eteisen nurkkaa. Alkaa olla aika ruma nurkka jo, ilmeisesti sitä pitää aina vähän maistella kun jää oven väärälle puolelle minun lähtiessä kotoa. Tämä spray oli niin hyvää, että Hoppu nakersi maustettua seinää entistä innokkaammin... palataan Tabascoon.

Lauantain muita aktiviteettejä oli Sinnin pyörälenkki ja Hopun iti-tytäl- lenkki. Aamulla ja llalla siisti pentu tietysti kävi kylvyssä taas ja pesi tuttuun tapaan samalla koko huushollin.

Se on ajoitus, ei voima

Ihana huurteinen ja aurinkoinen pakkasaamupäivä PAWin merkeissä. Voisko paremmin ollakaan?

Simpan kanssa ekaksi pimputeltiin "rytmitystä" putkelta törkkäsyyn. Herkkään se reagoi jos vaan osaa oikein ajottaa. Mun pitää ottaa myös oma liikkuminen pimputteluun. Ei sitäkään saa alkaa välttämään ja pelkäämään.

Populin kanssa piti vaan leikkiä, mutta osasin jotenkin olla niin väärin, että nenä veti vaan maahan. Neuvottomana tultiin vaan pois ja parkkiksella leikki alkoikin luistaa taas normaaliin tyyliin. Käytiin sitten pikavierailulla kentällä ja otettiin tosi hyvät leikit ja sitten pois.

Sinnin toka vuoro oli varmaan joku ennätys, ainakin puoli tuntia häntä putkeen työstettiin. Aiheena oli kontaktit. Hyvin kesti toistoa tyyppi, tai miten sen nyt ottaa, Sinni ei taida sitä edes tajuta toistoksi. Kerta toisensa jälkeen hän lähtee suoritukseen ihan kuin ekaa kertaa, ihan sama huuto ja älytön riekkuminen. Hyvä onkin, että kestää toistoja, koska niitä todella tarvitaan. Kyllä siinä junnatessa pikkuhiljaa tuloksia saatiin. Sinnille on erikseen käsiteltäviä haasteita ennen kontaktia olevat esteet, kontaktin ja palkan välissä olevat esteet, palkattomat kontaktit, kontaktin ohi juokseva ohjaaja... Kaikkea piti treenata ja viilata vuorotellen, ennen kun kuvio hyppy-A-3hyppyä-puomi onnistui.

Todettiin, että on oltava ehdoton, jos vain toinenkin takatassu käy maassa-> ei palkkaa, uusiksi. Ei haittaa vaikka tulisi tuhat yritystä, helpottaa ei saa, kyllä se lopulta pystyy pitämään ne jalat kurissa.

Lisäksi kannattaa näin kontakteja treenatessa pitää rimat tosi matalalla ja ohjata ne hypyt mahdollisimman helposti, vaikka liikkeellä auttaen. Ei siis tarkota viemistä vaan vauhdin ottamista.

Jauhamista ei tosiaan saa pelätä, se tekee vaan hyvää, kunhan säilyy maltti ja osaa muokata palkkaa ja vaatimusta niin, että tulee onnistumisiakin välillä.

Sinnin kanssa uurastaminen vei tehokkaasti mehut minustakin ja tehtiin Hopun kanssa lopussa vaan hyvin nopea ja tehokas leikkipyrähdys. Oli kivaa, hienosti meni, nenä ei kerinnyt maahan ollenkaan.

Loppuun vielä hyvä lenkki kauniissa huurremaailmassa ja Ikeaan syömään suussasulavaa tryffelikakkua.

Illalla treeneissä oli vaan yksi ohjaaja, kahdella koiralla sentään. Saatiin hienoa rataa aikaseksi ja vuosisatojen solmu auki :) Tavallaan. Satu on aina halunnut ohjata kauniisti ja pienieleisesti, mutta vuosien varrella ohjaus on mennyt koko ajan voimakkaammaksi kun valtavirtaneuvot vie siihen suuntaan. Pikkuhiljaa oma visio on hävinnyt ja on jäänyt vain vääntäminen. Ei siinä tarvi kun vaihtaa näkökulmaa, satsata ennemmin ajoitukseen kuin ohjauksen voimakkuuteen. Niin vaan saatiin keijukaismaisella ohjauksella tosi kaunista, nopeaa ja tehokasta rataa. Tosi ihanaa!!

Tylsää

Ei tapahdu yhtään mitään.

Eilen kävin ihan normilenkin pimenevässä Uutelassa. Koirat ei kovin paljon keskenään leikkineet, joten aika kevyt päivä oli. Illalla tein vielä jotain häkkileikkejä, mutta oma maltti ei nyt riittänyt niin ei ollut mitään superia.

Hoppu kakkaa yöllä ihan tolkuttomasti, koska syö nykyään niin iltapainotteisesti, melkein 3 mittaa joskus yhdeksän aikaan (aamulla yhden ja illansuussa yhden). Samaan aikaa syö Sinnikin ja olen ajatellut, että pakkohan pennunkin on lopulta samaan rytmiin tottua. Mutta jos nyt kuitenkin vielä toistakseksi tasottaisi syömistä päivän mittaan enemmän niin saisi suurimman osan kakasta ulos...

Tänään käytiin pitkästä aikaa Oilin kanssa lenkillä, Sinni pääsi viimein esittelemään bestiksensä Hopulle. Oikeastaan Hoppu esitteli itse itsensä parhaiten ja kaksikko leikki oikein makoisasti ennen kun Sinni peto pääsi autosta. Kolmikolla leikki ei oikein lähtenyt koko lenkillä kulkemaan. Mun riiviöt vaan kiusasi Oilia, joka joutui kaikessa pasifistisuudessaan jopa murahtelemaan Hopulle. Hoppu ei edes yrittänyt leikkiä vaan vaani ja hyökkäili näykkien. Sinni ei sitten osannut tehdä muuta kun huutaa. Ehkä he vielä oppivat leikkimään yhdessä.

Kotiin tullessa leikittiin autolla häkkipelejä. Sinnin kanssa oli todella paljon vaikeampaa ja koko ajan sai alottaa alusta. Hoppu oli taas ihan fiksu. Kylmyys vei lopulta maltin multa, mutta eiköhän tuosta jotain hyötyä ollut.

Häkkipeliä

Lauantaina piti siivota ja oli aika taas miettiä pitäskö toi tarpeeton häkki purkaa pois. Se on jo pitempään odottanu tossa, että tekisin crate game juttuja. Oli siis aika alkaa viimein tekemään niitä, silleen saa muutaki siivoamista lykättyä :)

En tilannu mitään ohje-DVD:tä vaan ihan ite aioin osata. Vähän haparoiden lähti käyntiin kun ajattelin, että homma alkaa koiran naksuttelusta sinne häkkiin sisään, palkaten ulos. Jotakin säädin ja oli aika typerää. Niinpä pidin sunnuntain taukoa touhusta.

Sunnuntaina ohjelmassa oli Sinnillä ravilenkki ja Hopulla ihka eka vierailu kisoihin ja vielä halliin. Oli vähän jännää, mutta onneksi löytyi ihana Marjo ja tarina sai onnellisen lopun. Kiusan kanssa käytiin kävelyllä ja äiskä pääsi näyttämään lapselle miten agilitykisoissa (hallin ympäristössä) "käyttäydytään". Se näytös ei tule saamaan jatkoa.

Tänään oltiin Allun, Fridan ja Rexin kanssa koko konkkaronkka remmilenkillä. Muuten meni tosi hienosti ja pennutkin käyttäytyi mallikkaasti, mitä nyt jouduin melkein koko lenkin kiskomaan Hoppua perässäni kun hän vähän leikki remmillä. Jotenkin sitä aina antaa sen ihan pikkusen repiä ja kohta huomaa kiskoneensa tyyppiä hikihatussa monta sataa metriä... En oikein ole päättänyt annanko sen leikkiä remmillä vai en. Toistaiseksi siis on saanut, kunhan pysyy omalla puolellaan.. mielenkiintonen rajanveto.

Iltasella jatkui häkkileikit. Nyt perehdyin asiaan sen verran, että koira laitetaan siis häkkiin alussa. Sitten taas sooloilin ja vaadin heti pysymään istumassa vaikka ovi on auki ja mä liikun. Sitten taisin etsiä ohjeita.

Nyt homma alkoi olla helpompaa. Molempien kanssa tein 4. kohtaan asti. Hopun kanssa ei juuri toistoja tarvinnut, hän sen kun istui ja odotti namia vaikka mitä tein. Sinnin kanssa sen sijaan sai jauhaa aika kauan. On tuo impulssikontrolli vähän eri tasoilla näillä. Tosin on Sinnillä myös aika vahvoja vääriä käytöksiä toisin kun Hopulla, tietysti aina vaikeampaa ensin unohtaa vanha kuin vaan oppia uutta.

Tänään on muuten tapahtunut kaksi merkittävää tapahtumaa: Uusiotäytin säiliön ekan kerran! Hoppu tuli sänkyyn ekaa kertaa ite!

Varmuuden vuoksi ohjeet pohjatyöhön tallessa tässä:

NOTE: Once you start this process, dog must not leave crate for any reason until you get to the end.

GOAL: Dog must sit near the back of the crate whenever you start to open the door.

1. Crack the door and feed at the top back of the crate. Repeat 5x (some dogs need more).
   
   Details:
   1. Dog in (preferably) wire crate.
   2. Kneel in front of crate with goodie in hand opposite the door's hinges.
   3. Using arm closest to hinges, open door just wide enough to shove your goodie hand in to the upper back of the crate. Allow the dog to take goodie. Remove arm and close door. (No verbal cues or praise at any time.)
   4. Take hand off door. Wait about 5 seconds.
   
   
   NOTE: Dog must not be able to leave crate or even get a nose outside door at any time; if dog attempts to do so, immediately and calmly close door (don't slam it on his nose).
   
   NOTE: Dog might already be thinking about sitting in the back when you put hand on door.
2. Open door halfway; hesitate for *half a second*. If dog doesn't try to get out, reach in, feed; close door. Repeat about 5x.
   
   Details:
   1. Repeat until dog is waiting inside rather than lunging towards door.
3. Open door all the way, wait a second or two, feed in back, close door. Repeat about 5x.
   
   Details:
   1. Keep hand on door when it's open. Now you can start feeding thru the top instead of putting your arm in).
   
   
   NOTE: By now, dog might be sitting as soon as you touch door. If not, try waiting, wiggling handle a bit, waiting. Feeding in back towards top should be forcing the dog into a sit.
   
4. Start adding distractions. Feed quickly after each success.
   
   Details:
   1. Stand up. If dog doesn't move, feed, close door. Open door. Wait. feed. Pick up leash. Feed. Close door. (In other words, start stringing a couple of distractions together, but reward after each one.) Drop a goodie outside the crate. If dog stays put, pick it up and feed it to him in the back.
5. When you get to where you can put the dog's leash on and stand up and dog doesn't move, open door, stand on leash, give release word to let dog out of crate, wait for him to go back into crate, praise profusely.
   
   Details:
   1. Stand on side of open door facing the door (so that you and the open door form a channel back into the crate). Stand on the leash so there's just enough slack for the dog to get out of the crate.
   2. Give your chosen release work (e.g., "Break"). If dog doesn't come out of crate, encourage (pat legs, verbal encouragement--no more commands).
   3. When dog comes out of crate, ignore him. When he turns and goes back into crate, lavish him with goodies and praise.
   4. If dog doesn't go back in within 2 minutes, limit his choices--e.g., hold his collar so that he's facing the crate and can't move anywhere except into the crate; as soon as he steps in that direction, release him so he can go in. Praise enthusiastically & give goodies.
6. Repeat until dog is coming out on release word and immediately going back in.
7. When dog gets to where he won't come out, add something to make him come out, e.g., a low-value goodie, then wait for him to go back in, etc.

At this point, when dog is bouncing in and out of crate after a few times, NOW you're done with the starting crate game!

Opuli sukuloi

Isäänsä ei vielä ole Hoppu tavannut, mutta isotätillä käytiin kylässä tänään. Itse täti kyllä oleili vierailun ajan eri kerroksessa, mutta kyllä se lopussa vilaukselta nähtiin. Ja kylläpä se on nätti! Voi kun olisi henkisesti yhtä kaunis... Bortsut tietysti oli kaikin puolin kauniita ja toimivat ihan mainioina "tässä vaan muina tyttöinä totutellaan hengaamaan isompienkin koirien kanssa"-harjoituskappaleina. Portin takaa siis enimmäkseen. Ulkona Hoppu ja Kuje taisivat jo oikeasti ihan viihtyä yhdessä varsin vauhdikkaasti.

Saatiin siis rokotukset ja passi. Hyvältä kuulosti ja hienosti meni kaikki. Siellä on ikenet turvoksissa siihen malliin, että kohta alkaa hampaat vaihtua! Jee!! Ja voisi jatkossa opetella koiransa syntymäpäivän, se on 15.7. 16 viikkoisrokotukset tuli kyllä oikeaan aikaan, mutta 4 kuukautta tulee täyteen vasta reilun viikon päästä. Sehän sopii, saadaan taas aihetta juhlaan :)

Sukuloinnin jälkeen suuntana Ojanko. Ekana Sinnin yksityisaikaa. Lämmittelyn jälkeen hyppytekniikkaa. Otin nyt projektin sen putken tekemisestä takapalkalla. Lisäsin siihen sen, että sisäänmenopää riippuu ohjaajan sijainnista lähdössä. Tehtiin siis ensin ihan läheltä pelkkää putkea. Sinni oli sivulla ja sai LÄPI-käskyllä lähteä kun katse oli oikein. Piti siis mennä siihen päähän jonka puolella oli muhun nähden. Jos oli vasemmalla, meni vasempaan päähän. Tämä oli loppujenlopuksi aika epäloogista, koska käytännössä se on kauempi pää musta katsottuna. Sillon kun juostaan yhtä matkaa niin mennään mun puoleiseen päähän, koska toiseen en vaan millään kerkiä tyrkkäämään.

Toi pään valitseminen nyt ei ollu niin olennaista, ihan yhtä lailla olisin palkannu minkä vaan pään, kunhan meni. Ongelma oli enemmän tuossa menemisessä. Ihan läheltä siis meni, mutta yhden hypyn takaa oli jo ihan liian kaukana. Lisäksi mun oikealta puolelta lähti huonommin. Näiden treenaamiseen saa siis käyttää loputtomasti aikaa jos ne haluaa toimimaan.. Nytkin lopulta totesin, että jospa vaan juoksen mukana että saadaan tehtyä edes sitä perussarjaa kun hyppytekniikkaa me oikeestaan tultiin tekemään... Lähetin siis taakse sarjan alkuun ja juoksin käskyttämään putkeen. Varsinkin oikealla puolella piti olla tosi hyvissä ajoin tai ei löytyny koko putki. Mutta itse hyppääminen oli ihan ok, vähän tahmeeta, mutta ei kankeeta.

Hopun kanssa käytiin vähän leikkimässä. Juoksi pari kertaa kepit ja putkea. Kerran meni kepit takaa, kauhean taitava :) Itse siis haki ne toisesta päästä kuin tarkoitus oli, mutta oikein, joten palkka tuli tottakai. Leikki sujui ja oli kivaa. Jossain vaiheessa alkoi taas haistelu ja pitäisi kai lähteä sillon aina pois, jos ei tekeminen enää huvita niin ei sitten tehdä. Pysyy ainakin treenit tarpeeksi lyhyinä. Nyt siis otettiin ehkä yhdet kepit kuitenkin vielä ja sitten lähdettiin hyvin leikkien pois. Tavallaan siis palkkasin haistelusta.

Lopuksi käytiin rauhallisella lenkillä. Ei se lopulta niin vaikeaa ole. Sen kun vaan kutsuu toisen pois aina kun leikki on alkamassa. Ihan hienosti näin saatiin rentoa ravia aika paljonkin. Ilokseni voin myös todeta, että Sinni on alkanut jo nyt osoittamaan merkkejä paremmasta käytöksestä. Kyllä se oli selvästi rennompi nyt tällä jälkilenkillä Hopun kanssa kuin alkulenkillä yksin. Kyllä vaan tuo pentukin antaa tukea kun pysyy lunkina vaikka näköpiirissä olisikin jotain Sinniä huolestuttavaa. Saman olen huomannut viimeaikoina muuallakin, kyse ei siis ole vain energiaerosta ennen ja jälkeen treenien.

Voi juku kun olen onnellinen miten hyvin nämä kaksi pelaa yhteen! Suhde muuttuu Hopun kasvaessa, mutta koko ajan se on ollut positiivinen. En usko, että mitään kaameita valtataisteluita on missään vaiheessa tulossa. Ja nyt pidän mahdollisena jo sitäkin, että Sinnin voi pitää ihan hyvässä kunnossa vaikkei enää kaksistaan ollakaan.

Luonnetestiin olisi vaan nyt kova hinku päästä Sinnin kanssa. En malta odottaa mitä siellä tapahtuisi. Tyhmää vaan kun pitää ainakin ensi kevääseen odottaa. Mistä saisi luonnetestin nyt heti äkkiä?

4kk: 37,5cm ja (kerron myöhemmin)kg

Kovasti synttäreistä synttäriin menee tämä päivitysväli. Keskiviikkona alotettiin minusta, ei mitään mainittavia lukemia, mutta aina kannattaa jotain iloa ottaa irti. Koirien osalta se tarkotti aivan erityisiä synttäritreenejä ja synttärilenkkiä :) Mukana kaikki tärkeät koirani, Sinni, Hoppu ja Kiusa. Treeneissä ei ollut mitään erikoista teemaa tai suunnitelmaa, senkun pimputeltiin. Itseasiassa taisin kajota ikuisinhokkiini välistävetoihin! "Jos et osaa jotain, harjoittele!" Tehtiin niitä mahdollisimman rennosti ja mahdollisimman kaukaa, itse tietysti mahdollisimman vähän liikkuen. Ne oli noin paikallaan tehtynä tosi helppoja, sen kun ottaa käden alas ja pyytää koiran luokse, vähän vastasta nostaen.

Hopun kanssa pohdittiin tätä tuomisongelmaa ja nopeasti löytyi vastaus. Meikä on ihan turhaan sotkenut irrottamisen jo mukaan ja myös alkanut liian pian vaatimaan tuomista. Tuomisen pitää olla lahja koiralle: minä jalosti suostun leikkimään jos tuot lelun, muuten joudut huvittelemaan yksin. Ja kyllähän tuo noin päin ajateltuna on heti loogista.

Lenkille mentiin ekaa kertaa tällä kokoonpanolla. Olin aiemmin epäillyt, että tunteet kuumenisi liiaksi, mutta mitä vielä, päinvastoin! Näinhän tämä meni erityisen hyvin. Kiusan läsnäolo vei Hopun huomiota ja rauhotti Sinnin kiusaamista. Kiusa myös meni välillä väliin kun kakarat alkoi liian kiukkusiksi toisilleen. Lenkki kesti niin pitkään, että Kiusa jäi sitten seuraamme pidemmäksikin. Hopusta oli supermakeeta kun äiti tuli kylään! Se istui ylpeänä kiinni Kiusassa ja lipitteli sen naamaa.

Synttäreiden jälkeinen päivä otettiin iisimmin. Sinnillä oli ravipäivä ja Hoppu tuli yksin mukaan treeneihin. Ennen treenien vetoa kerittiin leikkiä ja tehdä keppejä. Hyvin se leikki nyt sujuu ja aika hyvin Popu osuu kujaan oikein. Sitten tehtiin vähän istumassa odottamista, aika etevästi on sekin hallussa. Rauhottumisen jälkeen piti vielä kierrellä siivekkeitä, mutta tasapainoilu vei voiton... Hoppu ei millään suostunut kiertämään kun muurinpalikat oli siinä vieressä. Treenien jälkeen käytiin Nenan ja Lilyn kanssa lenkillä. Hoppuli  oli pääasiassa kiinni, koska halusimme edetä, eikä tarkotus ollut myöskään liiskata koikkerilasta. Naru rajoitti Hopun vauhtia niin, että kokoero ei päässyt liikaa vaikuttamaan. Lisäksi sillä sai painimaan jämähtäneet pennut taas liikkeelle.

Tänään oli vuorostaan Hopun 4kk synttärit. Juuri sopiva päivä pitää PAW treenit. Itse sankari pääsi kentälle kerran. Teimme superhienosti kiertoja, nyt niin, että rimat oli paikoillaan siinä 5 sentissä. Helpompi hahmottaa hyppy näin ja olisi se pumppi ihan yhtä korkea. Ensin tein namilla, mutta nenä meni maahan joten siirryin leluun. Lelun kanssa oli ihan toinen ääni! Tarkasti ja hyvin meni, vaikka itseasiassa tuli valssin tyyppistäkin tehtyä. Eikä tuomisessa ollut ongelmaa kun osasin suhtautua oikein. Pari putkeakin tehtiin ja sitä istumista myös. Tosi kivaa tehdä näin fiksun tyypin kanssa!

Sinnillä oli kaksi hukia. Ekalla pimputeltiin takanaleikkauksia. Niissä pitää vaan malttaa vaatia sinne hypylle lähteminen, sen jälkeen kyllä onnaa se kääntäminenkin. Tokalla tehtiin kontakteja, hyvin teki etupalkkanakilla. Ei otettu kovin paljon vauhtia kun esteitä ei ollu sopivasti, mutta kiva tehdä onnistumisiakin.

Treenien ja ihanan kuraojalenkin jälkeen mentiin tekemään synttärikakkua, mulle! Vähän meni liian kypsäksi, mutta hyvää on silti. Resepti talteen:

Maapähkinävoi-suklaakakku
100 g voita
150 g tummaa suklaata
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
1,5 dl vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
maapähkinävoitäyte:
1 dl tomusokeria
4 rkl voisulaa
1,5 dl sokeritonta maapähkinävoita
1/2 tl suolaa
Sulata voi ja suklaa miedolla lämmöllä kattilassa. Kun suklaa on täysin sulanut, poista liedeltä. Lisää sokeri ja vaniljasokeri ja sekoittele. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita välissä.
Sekoita keskenään jauho, leivinjauhe ja suola. Lisää märät aineet kuiviin ja sekoita hyvin.
Sekoita voisula, tomusokeri, maapähkinävoi ja suola.
Vuoraa n. 22-24 cm. kakkuvuoka leivinpaperilla ja voitele kevyesti. Kaada suklaakakkutaikina vuokaan. Lisää maapähkinävoitäyte lusikallisina ja sekoita kevyesti veitsellä. Älä sekoita liikaa, jotta kakkuun jää sattumia -- maapähkinävoiklöntit ovat jutun juoni.
Paista kakkua 160-asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia, kunnes kakku on hyytynyt sen verran että se pysyy juuri ja juuri kasassa. Älä missään nimessä paista kakkua liian kuivaksi, se on parasta kosteana.
Kakku on parhaimmillaan kun se on saanut vetäytyä muutamia tunteja tai yön yli.

Repsahdin.

Addiktioni on huolestuttava. Edellisestä 15 kg säkistä 1/6 kulunu ja ostan uuden, yhtä ison. Huijaan itteäni ja pidän ton nyt autossa vähän aikaa. Mutta, siis, oishan se joskus pitäny ostaa joka tapauksessa, miksei nyt? ...

Toisen addiktioni täytin toissayönä kun tilasin nahkaiset Five fingersit. Ne oli ihan pakko saada jotta kausi jatkuisi pidempään. Toivottavasti nyt kanssa ovat sitten lämpimämmät ja kestävät kastumisen armollisemmin. Jos eivät ole niin sitten ostetaan taas seuraavat...jotkin.

Kolmas addiktio jalostui eilen tosi mainiosti. Tein narusta jotain parempaa kuin metsäremmit. Ne olikin oikeesti aika epäkäytännölliset, ei viitti käyttää yhtään jos on tiedossa että pitää kunnolla kulkea kiinni. Mutta Ojangossa on kyllä hyvät kun remmiä tarvii vaan parkkikselta ulos, lopun aikaa onkin sitten kaksi kättä kun narut häviää taskuun. Mutta siis se jalostus: tein Poppulille oikean remmin! Kolminkertasena eli letillä on just sopivan paksu ja silti kevyt ja letti rakenteena on tosi letkeä, joustaakin vähän. Tosi makea keltanen, kestävä ja hieno! Nyt naru on melkein jo kaikki kulunut, sain yhteensä kolme tarpeellista remmiä ja hintaa alle 5€.

Mun addiktiot on oikeesti tosi järkeviä, terveellisiä ja perusteltuja. Niin kun blogin kirjottaminen. Jos normaalimpiin blogitarinoihin sitten.

Eilen oli Simpan hyppypäivä. Alueelle oli tuotu joku jämäputki johon hain telineet ja viritin sen U:ksi sarjan päähän. Tarkotus oli tehdä putken kautta kaksi toistoa kerralla. Namikippo jäi siis selän taakse lähtöön. Tätä piti kovasti harjotella, Sinni ei käsittänyt yhtään miksi tekisi kiposta pois päin. Tai tekihän se aina hypyt, niin vahva on rutiini. Mutta sinne putkeen se meni vain kerran, sen ekan. Sen jälkeen ei ilmaseksi mennytkään enää. Putkeen meni kyllä hyvin kun se oli suorana ja kippo sen jälkeen. Ja sittenkin kun putki oli S:nä, eli kippo ei näkynyt. Mutta heti kun kippo siirtyi sinne selän taakse niin putki unohtui kokonaan. Se jopa kiersi putken ympäri kun jatkoin käskyttämistä.

Nojoo, menihän se sitten kun seisoin putken suulla. Näin tehtiin siis aika monta perussarjaa ja sen jälkeen sovelsin alastulotreenin kaksisuuntaiseksi. Siis okseri-hyppy-okseri. Kivasti meni, oli rennompi kuin eilen.

Sinnin jälkeen oli Hopun vuoro. Hän pääsi harjottelemaan leikkimistä ja juoksemaan suppuun vedettyjä keppejä. Siinä leikkimisessä on kyllä nyt joku juju mitä en hoksaa. Jotain teen väärin. Tuntuu jotenkin latistuvan kovin nopeasti eikä tosiaan halua tuoda mulle takasin. Ehkä yritän vaan liikaa. Mutta toisaalta leikkihalusta ei pitäisi olla puutetta, päinvastoin.

Treenien jälkeen käytiin lenkillä, jonka tarkotus oli olla aika tasanen, mutta vapaa leikin kannalta. Se tasasuus toteutui ehkä maaston kannalta, mutta muuten oli aika kivikkoista. Vaikka kello oli vähän, oli talviajan takia jo pimeää ja tämä yhtälö tarkottaa ylikansoitettuja valaistuja polkuja. Se tarkoittaa Sinnille paljon jännitystä. Jännittynyt Sinni taas ei ole kovin hyvä leikkijä. Jouduin koko ajan pelkäämään, että kohta napsahtaa joku paikka rikki. Ihan kammottavaa elämä loukkaantumisherkän koiran kanssa, vainoharhaisuus hiipii mieleen aina silloin kun pitäisi olla kivaa. Tästä lenkistä selvittiin kuitenkin vain yhdellä suurella säikähdyksellä: se olikin joku risu.

Tänään oli ravipäivä. Sinnillä oli kauhean kova vauhti, meni vähän väliä edellä. Tosin pikkusen taas vaikutti hämäryys eli vauhti ei ollut vain intoa vaan välillä myös paniikkia. Tai "paniikkia", sillä palautuu aina kyllä tosi nopeasti. Tai ehkä se jatkuva eteneminen auttaa palautumiseen, ei voi jäädä miettimään kun koko ajan pitää keskittyä jatkamaan matkaa. Yhtä kaikki, olin tosi yllättynyt kun silti lenkkiin meni ihan yhtä kauan kuin aina. Se on joka kerta tasan 30 min. Ehkä sitten vauhti vaikutti lujemmalta, koska ravi näytti hyvältä alusta asti, siis rentoa ja matkaa voittavaa. Yleensä alussa aina töpötellään. Ilmeisesti töpöttely on silti ihan yhtä nopeaa...

Hopulla ohjelmassa oli seikkailu paikallisiin puistoihin. Tällä kertaa löydettiin ihan oikeasti uusi juttu. Tuolla on joku erikoinen kivitaideteos, erikokoisia kiviä isossa ringissä maassa. Pienimmät jotain 20 cm ja isoimmat mun korkusia. Niiden päälle on tosi kiva kiipeillä. Nyt kiivettiin vaan pienempien päälle, niissäkin oli haastetta kun kaikki ei ole ihan pöytämäisen latteita päältä. Hauskaa tuossa on se, että haastetta riittää vielä pitkään, keksittiinpä kiva harrastus!

Saman puiston toisessa päässä oli ne tutut puut. Nyt oli lelukin mukana ja kierreltiin jo aika hienosti. Taas vaan leikki sujui niin nihkeästi, että lopetettiin aika lyhyeen.

Oli tosi kivat puuhat tänään molemmilla, juuri sopivat niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Sinni sai selälle arvokasta hyvää ravia ja päälle mukavaa yksinkertasta, mutta reilulla tavalla vaativaa puuhaa. Hoppuli sai monipuolista mutta pennun tahtista puuhaa päälle ja kropalle. Hopun kanssa on niin ihanaa kiertää tuolla "kaupungilla" kun ei tarvi koko ajan olla silmät selässä, mistä tulee mitäkin pelottavaa. Se huomaa kyllä kaikenlaista, muttei reagoi mitenkään tarpeettomasti ja siihen saa kontaktin koko ajan. Sinni kanssa ei voi katsoa edes kelloa tarkistamatta ensin ympäristöä, ettei näy mitään kulmaa, jonka takaa voi tulla joku yhtäkkiä. Siis ihan oikeasti tajusin tarkistavani ympäristön ennen kun kaivoin puhelimen esiin.

Tarkennukseksi vielä kuitenkin: Kirjaan nyt ylös aika paljon näitä Sinnin ja Hopun eroja. Sille faktalle en voi mitään, että järjestään ne on Hopun eduksi. Ne on silti yksittäisiä asioita. Ne ei vähennä yhtään sen kokonaisuuden arvoa, jonka nimi on Sinni. Sinni on ihana, mun hullu. Täytyy mulla hullulla olla oma peili. Hoppu on jotain muuta, ehkä egobuusteri. Kukapa ei egobuustia kaipaisi, mutta ilman peiliä elämä käy ulkopuoliseksi, sitä hävittää itsensä ;)

Sinnin kunto-ohjelma

Tämä vaatii nyt ihan oman postauksensa. Sinnin pitäminen kunnossa kun vaatii ihan oman paneutumisensa. Olin kyllä paneutunut siihen jo pitkään ja se alkoi olla aika rutiininomaista, mutta sitten tuli Hoppu ja rutiinit hajosi. Ne rutiinit perustui lähinnä fiilikseen ja päivän kunnon tarkkailuun, ei mitään kovin tarkkaa ohjelmaa. Nyt se ei enää silti toimi, koska päivän aktiviteeteissa on otettava huomioon muitakin tarpeita kuin vain Sinnin kropan tila.

Joten ryhdytään järjestelmälliseksi, epäjärjestelmälliselle ihmiselle se tarkoittaa sitä ainoaa järjestelmää minkä osaa: listoja!

Törpön viikkoon

-pitää sisältyä ravia vähintään 2 kertaa, kahtena ravipäivänä ei mitään repivää vaan ovat ikäänkuin lepopäiviä, jos ravia on yli tuon kahden niin silloin saa tehdä mitä lystää, kunhan se kaksi päivää on sitä leporavia

-pitää sisältyä hyppytekniikkaa tasan 2 kertaa, jotka sisältää kolme harjotusta kuudella toistolla,
1. perussarja
2. alastulo tai setpoint tai korkeus tai etäisyys
3. korkeus tai etäisyys tai kaarre tai pitkä sarja
niiden kanssa saa tehdä yksittäisiä estetreenejä ja järkevää pimputusta, ei siis mitään päätöntä repimistä vaan hallittua ja maltillista (sepä helppoa Sinnin kanssa)

-muut kun leporavipäivät saa lenkkeillä normaalisti ja myös agilityä tehdä miten hyvältä tuntuu kunhan hyppytekniikat tulee hoidettua

Periaatteessa tuntuu, että joka toinen päivä olisi parempi olla leikkimättä. En vaan tiedä miten tämän toteuttaisin, joten ehkä nyt on parempi antaa mennä vaan ja luottaa ravin ja hyppytekniikan parantavaan vaikutukseen.

Sinni on nyt kuitenkin ihan kunnossa, pystyy ja jaksaa liikkua ihan hyvin oikeinpäin. Mutta niitä perusongelmia ei mikään superkuntokaan poista. Jos selkä jännittyy niin kintereet suoristuu ja silloin on vaarassa taas kaikki nivelet. Selkä siis vaan pitää saada pysymään oikeinpäin. Selkää ja sen kautta oikeaa liikkumista pitää koko ajan pitää silmällä ja vahvistaa. Ei saa väsyttää liikaa ja varsinkaan päästää silloin riehumaan, mutta silti pitää liikkua paljon ja monipuolisesti, että vahvistuu.

Nuo kintereet on mukana toki silloinkin, kun selkä on oikeinpäin ja aina on riski, että käy niin kuin vuosi sitten. Ei silloin ollut mitenkään erityisen väsy vaan tuhatta ja sataa leikkien kaahatessa saattaa kinner mennä vahingossa väärinpäin. Näitä en kuitenkaan ala varomaan, jos kroppa näyttää hyvältä niin saa tehdä ihan mitä haluaa. Yritän pitää selän kunnossa ja antaa Sinnin nauttia elämästä, vauhdista ja kavereista. Turhahan sitä on jumpata kroppaa jos siitä ei sitten saa nauttia.

Välähdys!!

Sunnuntai ei ollut siivouspäivä vaan vielä parempaa: kauneuspäivä! Ikivanha harjapussukka esiin ja hommiin. Kun olin asetellut kylppäriin hyvän trimmaamon niin Sinni jo tiesi ettei halua tulla sinne. Niinpä otin käsittelyyn ensin ennakkoluulottoman Hoppulin. Häntä vaan harjattiin yrittäen saalistaa irtokarvoja. Kyllä niitä vähän irtosi ja kokemus oli uhrillekin ihan positiivinen. Eihän tommosen takuttoman karvan harjaaminen mitenkään inhaa ole.

Sitten Sinni. Häntä en harjannut ollenkaan vaan suoraan saksilla kimppuun! Aika suurpiirteisesti ryhdyin hommiin, mutta parin minuutin päästä olin jo yllättynyt. Ei se niin pahalta näyttänytkään, vaikka itse sanonkin. Lähdettiin ulos puistelemaan karvat pois ja viimeistelemään homma. Vielä ulkonakin ihmettelin näkyä, se on ihan oikeesti melko siisti ja ihan pumin näköinen. Aika tasasta jälkeä tuli avaamattomaan turkkiin. Kai sitä vaan on jotain taitoa jäänyt kahdeksasta vuodesta puudelin kanssa. Harmi vaan kun pumin pää trimmataan vähän erilailla kuin villakoiralla.. Siinä kohtaa kaipaisi  suuntaviivoja. Mutta aika lähelle tuo on nytkin.

Kauneudenhoidon jälkeen lähdettiin Ojankoon. Sinni ei tänään vielä fyssarin jäljiltä päässyt treeneihin vaan tehtiin hyppytekniikkaa. Perussarjaa 15 cm rimoilla 6 kertaa. Jotenkin ei näyttänyt ihan rennolta, ihan kuin ei olisi mahtunut väleihin. Ensimmäinen ajatus oli nostaa rimoja tai pidentää väliä, mutta se olisi huijaamista, noilla se on ennenkin mennyt ihan hienosti, ehkä vaan oli liikaa virtaa. Tehtiin vielä 3x alastulotreeni= okseri 5jalkaa pysty. Ihan samalta näytti. Ei siis mitenkään älyttömän huono, mutta jotain mätää.

Loppulenkille otin Hopun mukaan kun tuumin, että sen täytyy päästä kuitenki johonkin ennen treenejä. VIRHE. Jos on tarkotus tehdä rento ravilenkki, niin älä ota autossa odottanutta pentua mukaan. Varsinkin kun itse ravilenkkeilijä on myös pikkusen täynnä virtaa. Aikani komennettuani ja tuskailtuani totesin, että helpoimmalla pääsee kun pitää Hopun kiinni ja komentaa Sinniä pysymään edellä. Ei se silti häävi lenkki ollut...

Täytyy tosiaan vähän päivittää näitä Sinnin jumppaussysteemejä taas. Tuumasin, että viikossa pitää kaksi kertaa olla hyppytekniikkaa ja kaksi ravia. Hyppytekniikan ohella voi tehdä muitakin yksittäisiä esteitä, mutta ei rataa. Ravipäivinä saa tehdä hyppytekniikkaa, mutta ei muuta. Rataa/pimputusta saa tehdä kahtena päivänä plus treeneissä. Mullahan loppuu päivät kesken!

Alkulenkin ennen treenejä pitää olla aina rento, eli ei Hoppua jos ei voi olla leikkimättä. Muutenkin lenkillä pitää olla vähän lämmennyt ennen kun leikki alkaa. Ainakin kaksi päivää viikossa on ilman Hopun ulkoleikkiseuraa. Joten siis Hopulla kahtenä päivänä yksityislenkki. Mitenkähän pysyn itsekään selvillä näistä...

Hopun treeneissä taas tasapainoiltiin. Sitten tehtiin kontakteja. Vielä ei ole tehty pohjia joten vähän suurpiirteistähän tuo oli, mutta ei siitä mitään haittaa ole. Lopuksi tehtiin keppejä. Tein nyt dramaattisen päätöksen opettaa ne kujalla. Perustelut: Metodeissa en usko fiksulla koiralla olevan eroa, ihan yhtä hyvät kepit tulee molemmilla. Pentu ei vielä pitkään aikaan saa alkaa varsinaisesti pujottelemaan, joten 2by2 on turhan tehokas toistaiseksi. Kujalla sen sijaan voidaan tehdä kulmia jo nyt. Ja kun sitä kujaa joka tapauksessa joka viikko treeneissä tehdään, niin siinäpä sitä pikkuhiljaa opiskellaan. Lisäksi saan nyt noi kepit pois autosta!

Treenien jälkeen Hopulla oli leikkituokio puolisiskonsa kanssa. Sisko oli reipastunut viime viikosta, mutta Hoppu oli vähän ilkeä siskopuoli eikä leikki oikein lähtenyt. Hoppua ei kiinnostanut, ja sitten jos kiinnosti niin asettui vain toisen päälle ja myöhemmin jo komensikin rähisten, aikamoista käytöstä!

Totesin sitten, että täytyy ottaa äiskä ja lähteä purkamaan neidin leikkitarvetta kun ei nyt leikit muuten onnistu. Sinnin kanssa ei saa ja Mistyn kanssa ei halunnut. Kiusan kanssa ei kyllä myöskään onnannut, äiskä ei viitsi leikkiä kun tietää runnovansa lapsen heti jos kunnolla vauhtiin pääsee. Hoppu silti hepuloitsi onnellisena äitin ympärillä ja ehkä siinä jotain patoumia purettiin.

Lenkin jälkeen tuumasin, että kai tämä lämmittely täytyy nyt Kiusan kanssa hyödyntää. Niinpä me mentiin tekemään vähän agilityä. Ja niin me tehtiin, oikeeta Agilityä. Kiusa oli ihana! Irtosi ja teki täysillä ja täydellisesti!! Ei purrut mua yhtään, piti jalat maassa niissä tilanteissa missä ennen puri. Kontaktit oli täydellisiä, oi ja voi. Lopussa tehtiin yksi lähtökin, ensin oli ihan kuin ei taas yhtään ymmärtäisi, lähti samantien mukaan. Mutta enempiä miettimättä nappasin kraivelista ja johan jäi hienosti.

Mutta kyllä olikin sitten hienoa! Kiusalla on kaikki taidot ja edellytykset uskomattoman upeaan agilityyn, ne on kaikki nyt heti käytettävissä, ei tarvi kun vaan alkaa tekemään. Kieltämättä alkoi kutkuttaa, pakko päästä Kiukkulin kanssa puuhaamaan taas. Hän on vaan niin hieno ja ihana, ihan mieletön otus kaikin puolin.